Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Uudet ja vanhat kalastonhoitomaksut

Kalenterivuoden 2023 alusta kalastusmaksu nousee 47 euroon (aiemmin 45 euroa), seitsemän vuorokauden maksu 16 euroon (aiemmin 15 euroa) ja vuorokauden maksu säilyy 6 eurossa. Uudet hinnat koskevat vuosia 2023–2027.

Kuvituskuva: kalat

Kalastonhoitomaksujen hintojen muutos pohjautuu kalastuslakiin sisältyvään ehtoon, jonka mukaan kalastonhoitomaksun suuruus on tarkistettava viisivuotiskausittain valtioneuvoston asetuksella rahan arvon muutosta vastaavasti. Maksun suuruus tulee pyöristää lähimpään täyteen euroon. Seuraavalle viisivuotiskaudelle tehty hinnankorotus perustuu elinkustannusindeksin muutokseen.

Vuonna 2022 kalastajat lunastivat 266 700 kalastonhoitomaksua. Näistä maksuista kertyi varoja 9,3 miljoonaa euroa. Vuosimaksujen määrä laski edellisvuodesta viisi prosenttia. Viikko- ja vuorokausilupien määrä sen sijaan lisääntyi kymmenellä prosentilla.

Metsähallituksesta arvioidaan, että kalastonhoitomaksu jää suurelta osalta kalastajista maksamatta. Näyttää vahvasti siltä, että tarvitaan tiedotusta ja valvontaa. Yleisestä kalastonhoitomaksuun liittyvästä tiedotuksesta vastaavat maa- ja metsätalousministeriö yhdessä Metsähallituksen kanssa. Valvontaa tekivät valvontaviranomaiset ja kalastuksenvalvojat. Kalatalousalueilla ja osakaskunnilla on keskeinen rooli valvonnassa. Resurssien vähäisyyden vuoksi niiden on syytä suunnata valvontansa oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan, jotta se olisi tehokasta.


Lähde: Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 20.12.2022. Metsähallituksen tiedote 29.12.2022