Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Yritysten kehittämisavustusta voi nyt hakea myös kehittämiseen liittyviin investointeihin

ELY-keskukset tukevat pienten ja keskisuurten yritysten kasvua ja kansainvälistymistä myös rahoituksen keinoin. Yrityksen kehittämisavustuksella voidaan rahoittaa erityyppisiä kehittämishankkeita, esimerkiksi yrityksen liiketoimintaosaamisen, kansainvälistymisen, tuotteiden tai palvelujen tai tuotantomenetelmien kehittämistä. Kehittämisavustusta voidaan myöntää rajattuun ja yrityksen tavanomaisesta toiminnasta erottuvaan kehittämishankkeeseen.

Millaisiin kustannuksiin yrityksen kehittämisavustusta voidaan myöntää?

Rahoitusta voidaan myöntää ulkopuolisiin asiantuntijakustannuksiin, kehittämistyöstä aiheutuviin palkkakustannuksiin, kansainvälisiin matkakustannuksiin ja kehittämistyöhön liittyviin raaka-ainemenoihin. Esimerkiksi Saksan markkinaselvityksen tekemisen, kansainvälistymisstrategian laatimisen, selvitykseen miten modifioida tuote tai palvelu kohdemarkkinalle, tai selvittämiseen millä tehostaa tuotantomenetelmää vihreän siirtymän vaatimuksiin.

Mika Sievi-Korte− Pirkanmaalla on tänä vuonna yrityksen kehittämisavustukseen enemmän rahaa käytettävissä kuin viime vuonna. Erityisen tärkeää on, että nyt myös investointeja voidaan tukea osana kehittämishanketta, kertoo johtaja Mika Sievi-Korte Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
− Lisäksi nyt avustusta voivat hakea myös yli viisi vuotta toimineet pk-yritykset. Aiemmin ehtona oli, että yritys oli alle viisi vuotta toiminut, jatkaa Sievi-Korte.

Hakemus pitää jättää ennen hankkeen aloittamista

Suosittelemme, että yritys on yhteydessä ELY-keskusten rahoitusneuvontaan ennen hakemuksen jättämistä, puh. 0295 024 800. Sieltä saa käytännön neuvoja sekä opastusta hakemuksen täyttämisessä.

Yrityksen kehittämisavustusta haetaan EURA2021-järjestelmästä. Tuki maksetaan pääsääntöisesti jälkikäteen.

Rahoitus sisältää Euroopan aluekehitysrahaston varoja. Käytössä olevat myöntövaltuudet vaihtelevat alueittain Suomessa.

Hakuilmoitukset julkaistaan rakennerahastot.fi-sivuilla

Hakujaksoilla on erilaisia painotuksia, esimerkiksi hiilineutraalisuuden edistäminen, digitalisaation hyödyntäminen, kasvun ja kilpailukyvyn parantaminen tai kiertotalouden edistäminen.

Tällä hetkellä on Pirkanmaalla käynnissä hakujakso 7.4.−31.5.2023. Katso hakuilmoitus: https://eura2021.fi/hakuilmoitukset/hakuilmoitus/5e7ed579-de1a-463b-ba22-85ed9bef550a/

Yrityksen kehittämisavustus on harkinnanvarainen tuki

Päätös perustuu hankkeesta tehtävään yritys- ja hankearviointiin. Tuen myöntämisessä huomioidaan mm. tuen vaikutus liiketoiminnan kannattavuuteen ja yrityksen kilpailukykyyn sekä alan kilpailutilanteeseen. ELY-keskuksen yritysrahoituksella tavoitellaan mahdollisimman suurta vaikutusta alueiden elinkeinotoiminnan kehittymiseen.

Lisätiedot:

rakennerahastot.fi

Länsi-Suomen yritysrahoitusstrategia (rakennerahastot.fi), pdf

Pk-yrityksen rahoitusneuvonta – kysy asiantuntijalta: 0295 024 800

 

EU-lippu ja teksti Euroopan unionin osarahoittama.

ELY-keskuksen tunnus.

Team Finland -verkoston tunnus.