Loukeenkarin kalankasvattamon laajennushankkeen ympäristövaikutukset arvioitu, hanke voi vaarantaa vesien- ja merenhoidon tavoitteiden toteutumisen sekä Seksmiilarin Natura 2000 -alueen suojeluarvot (Varsinais-Suomi)

Varsinais-Suomen ELY-keskus on yhteysviranomaisena antanut YVA (ympäristövaikutusten arviointimenettely) -lain 23 §:n mukaisen perustellun päätelmänsä Lännenpuolen Lohi Oy:n Loukeenkarin kalankasvattamon laajennushankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.   

Hankkeen tavoitteena on olemassa olevan kalankasvatustoiminnan merkittävä laajentaminen nykyisellä sijaintipaikalla Loukeenkarin alueella Kustavin kunnassa. Loukeenkarin olemassa olevalla kasvattamolla on ympäristölupa 300 tonnin vuotuiselle tuotannolle. Hanke käsittää verkkoaltaat, ruokinta-automaatit sekä tarvittavat toiminnan valvonnan mahdollistavat rakenteet. Rehuvarastot sijoittuvat maalle, rehua toimitetaan automaatteihin veneellä. Kalankasvattamo toimii kausittain toukokuusta marraskuuhun. Hanke sijoittuu Saaristomeren ja Selkämeren vaihettumisalueelle Kihdin pohjoisosaan ja noin 800 metrin etäisyydelle Ahvenanmaan aluevesirajasta.

Arvioinnissa painotettu merkittäviä vaikutuksia vesistöön ja luonnonsuojeluun

Tarkastelussa ovat mukana kattavasti ympäristökuormitus ja riskit sekä vaikutukset muun muassa luontoarvoihin, luonnonvaroihin, yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön sekä ihmisten elinoloihin, terveyteen ja viihtyvyyteen. Arvioinnissa on painotettu ja arvioitu lähtökohtaisesti hankkeen aiheuttamia YVA-lain tarkoittamia merkittäviä vaikutuksia, joita ovat hankkeen luonteen mukaisesti vaikutukset vesistöön (merialueen ravinnekuormitus seurannaisvaikutuksineen) ja luonnonsuojeluun (Natura-alueet ja Selkämeren kansallispuisto). Hankkeessa on osana YVA-menettelyä suoritettu myös luonnonsuojelulain 65 §:n mukainen Natura-arviointi hankkeen vaikutuksista Seksmiilarin ja Katanpään Natura 2000 -alueisiin. Natura-arvioinnista ELY-keskus on antanut myös luonnonsuojelusta vastaavana viranomaisena myös erillisen lausunnon. Arviointiselostuksesta on annettu 6 viranomaislausuntoa. Yksityishenkilöt ja yhdistykset ovat esittäneet mielipiteitä kaikkiaan 4 kpl (yhteensä 10 allekirjoittanutta).

Arviointiselostus antaa tutkittujen vaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuuden arvioinnin kannalta riittävän hyvän kokonaiskuvan hankkeen ympäristövaikutuksista. Arviointi täyttää näin ollen sille laissa asetetut vaatimukset.

YVA-menettelyssä on tutkittu seuraavat toteutusvaihtoehdot (TV):
Toteutusvaihtoehto Vuotuinen lisäkasvu Ravinnekuormitus
TV0 (nykyinen toiminta) n. 300 t/a 1200 kg/a P; 12 000 kg/a N
TV1 n. 800 t/a 3000 kg/a P; 30 000 kg/a N
TV2 n. 1000 t/a 4000 kg/a P, 40 000 kg/a N
TV3 n. 1200 t/a 5000 kg/a P, 50 000 kg/a N

Yhteysviranomainen on perustellussa päätelmässään katsonut, että hankkeeseen sisältyy erityisesti sen pienimmänkin laajennusvaihtoehdon (TV1) suuren koon ja kriittisen sijainnin vuoksi suuria epävarmuustekijöitä vesien- ja merenhoidon tavoitteiden saavuttamisen sekä luonnonsuojelun näkökulmasta. Suoritettu Natura-arviointi hankkeen vaikutuksista lintudirektiivin (SPA) mukaisen Seksmiilarin Natura-alueen suojeluperusteena oleviin luontoarvoihin ei poissulje mahdollisuutta, että millä tahansa esitetyistä toteutusvaihtoehdoista on merkittävästi heikentävää vaikutusta suojeluarvoihin.  Kasvatusalue sijoittuu alueelle, jolla laitoskoon tulisi olla enintään valtakunnallisessa sijainninohjaussuunnitelmassa suositeltu 400–600 tonnia vuodessa.

Hankkeessa keskeisenä arviointimenetelmänä käytetyssä virtaus- ja kuormitusmallinnuksessa sekä Natura-arvioinnissa on todettu merkittäviä puutteita. Virtaus- ja kuormitusmallinnukseen on jäänyt merkittävää epävarmuutta varsinkin päästöjen pitkäaikais- ja yhteisvaikutusten sekä ekologisten vasteiden osalta.  ELY-keskus pitää laitoksen aiheuttamaa ravinnekuormituksen lisäystä merialueiden ekologisen tilan laatuluokituksen ja siten vesienhoidon tavoitteiden saavuttamisen kannalta kriittisenä. Ravinnepäästöjen lisäyksen seurannaisvaikutukset voivat myös välillisesti vaarantaa Seksmiilarin Natura 2000 -alueen suojeluarvot.

Yhteysviranomaisen lausunto sekä arviointiselostus ovat kokonaisuudessaan nähtävinä ympäristöhallinnon internetsivuilla osoitteessa ymparisto.fi/lannenpuolenlohiYVA.   

Lisätietoja antaa:

ylitarkastaja Petri Hiltunen
Varsinais-Suomen ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
p. 0295 022 867.


Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)

Näytetään tulokset 1 - 20 / 1 022
Merkintöjä per sivu 20
of 52
Päivitetty