Hyppää sisältöön
Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Sinilevähavainnot vähentyneet Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Sinilevien määrä on kääntynyt Lounais-Suomessa laskuun kuluvalla viikolla. Vain kahdella sisävesien vakiohavaintopaikalla Satakunnassa havaittiin tällä viikolla levää. Köyliönjärven Yttilän Otassa levää oli runsaasti ja Siikaisten Valkjärven Isoselän havaintopaikalla vähän.

Myös merialueilla levää havaittiin tällä viikolla vain kahdella vakioseurannan havaintopaikalla: Merimaskun Kirkonsalmessa ja Kaarinan Hovirinnan uimarannalla havaittiin vähäisiä määriä levää. Varsinais-Suomen ELY-keskukseen ei ole tullut tällä viikolla vakioseurannan ulkopuolisia levähavaintoja.

Valtakunnallinen leväseuranta jatkuu syyskuun loppuun, viikolle 39. Vakiohavaintopaikkojen levätilannetta voi siihen asti seurata Järvi&Meriwiki -palvelusta, johon voi myös tallentaa omia levähavaintojaan esimerkiksi älypuhelimen selaimessa toimivan Havaintolähetti-verkkosovelluksen avulla. Varsinais-Suomen ELY-keskukseen voi ilmoittaa levähavainnoista numeroon 0295 022 530.

Linkkejä:


Lisätietoja:

Ylitarkastaja Sanna Kipinä-Salokannel        0295 022 879
Johtava asiantuntija Janne Suomela            0295 022 947


Alueellista tietoa