Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Suomenlahdella on havaittu levää jo runsaammin (Kaakkois-Suomi)

Levätilanne

Kovat tuulet ja viileä ilma ovat vähentäneet yleisöhavaintoja. Ilmoituksia ELY-keskukseen on tällä viikolla tullut vain Rautjärven alueelta, Purnujärven länsiosalta sekä Torsanjärven Torsanpään alueelta. Havaintolähetin kautta oli levää ilmoitettu olevan runsaasti myös Kyläniemen kalasatamassa.

Vakiohavaintopaikoilla Simpelejärvellä on havaittu vähäisiä määriä levää ja Haapajärvellä jo jonkin verran. Suomenlahdella on levää havaittu runsaammin ulkosaaristossa Haapasaaren alueella sekä sisäsaaristossa Virolahden Rautalanselällä ja Haminan Pitkillähiekoilla.

Vedet viilenneet

Järviveden lämpötilat vaihtelivat kesäkuun aikana voimakkaasti laidasta laitaan sään vaihteluiden mukaan. Kesäkuun alussa vedet olivat monin paikoin maan eteläosassa selvästi ajankohdan keskiarvoa korkeampia hellejakson jäljiltä. Säätyypin vaihduttua viileä ilma ja voimakkaat tuulet nostivat vilpoista alusvettä pintaan ja veden lämpötilat romahtivat yleisesti useilla asteilla. Loppukuukauden ajan sekä juhannuksena järvien pintalämpötilat vaihtelivat ajankohdan keskimääräisen molemmin puolin. Kaakkois-Suomen järvien lämpötilat ovat 15 ja 17 asteen väliltä, myös Suomenlahden rannikolla vesi on noin 13 asteista.

Vedenkorkeudet

Viime päivien paikoin runsaatkin sateet ovat pääosin imeytyneet kuivaan maahan, mutta nostaneet hivenen jokien vedenkorkeuksia Vuoksen vesistön pohjoisosissa. Vesistön eteläosissa järvien vedenkorkeudet ovat vähäsateisen kevään jäljiltä tavallista alempana.

Saimaan vedenkorkeus on noin 40 cm ajankohdan keskitason yläpuolella. Vedenkorkeus on hitaassa laskussa, jota kertyy ennusteen mukaan 15-35 cm elokuun loppuun mennessä. Syyskuussa vedenkorkeus lähestyy ennusteen mukaan jo ajankohdan keskitasoa.

Sinilevät eivät aina myrkyllisiä

Sinilevä ei ole aina myrkyllistä. Järvien tutkituista esiintymistä noin puolet on ollut myrkyllisiä. Jotkut sinilevälajit voivat muodostaa sekä myrkyllisiä että myrkyttömiä kantoja. Jopa samassa leväesiintymässä osa levämassasta voi olla myrkyllistä ja osa ei. Sinilevien myrkyllisyys voidaan selvittää ainoastaan laboratoriotutkimuksissa. Levänäyte tulee ottaa suoraan puhtaaseen astiaan runsaimmasta levämassasta ja säilyttää viileässä (esim. jääkaapissa) valolta suojattuna ja toimittaa tutkittavaksi mahdollisimman pian. Uusimpien tutkimusten mukaan melko vähäinenkin sinileväesiintymä saattaa olla myrkyllinen, jonka vuoksi sinileväpitoisessa vedessä uimista sekä veden käyttöä talous- ja löylyvetenä tulisi välttää.

Kesän edetessä on syytä muistaa varovaisuus sinileväpitoisen veden kanssa. Vettä, jossa on silminnähden runsaasti sinilevää, ei pidä käyttää talousvetenä, löylyvetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä. Edes kuumennettuna sinileväpitoinen vesi ei ole käyttökelpoinen, sillä sinilevien tuottamat myrkyt kestävät hyvin kuumentamista. Myös lapsien ja lemmikkien päästämistä sinileväpitoiseen rantaveteen on syytä välttää, sillä lapset ja lemmikit eivät välttämättä osaa varoa sinilevää. Uimisen jälkeen on myös hyvä muistaa peseytyä puhtaalla vedellä iho-oireiden välttämiseksi.

Järviwiki:

Lisätietoja

Tiedottaja Sirpa Skippari
s-posti: sirpa.skippari(at)ely-keskus.fi
puh. 0295 029 287

Hydrobiologi Jouni Törrönen 
s-posti: jouni.torronen(at)ely-keskus.fi  
puh. 0295 029 296

 

 

 

 


Alueellista tietoa