Navigointivalikko
ESA Kasvupalveluista elinvoimaa Etelä-Savoon

Kasvupalveluista elinvoimaa Etelä-Savoon

Kasvupalveluista elinvoimaa Etelä-Savoon -hanke tukee työvoima- ja yrityspalvelujen uudistusta ja toimeenpanoa sekä siihen liittyvän osaamisen kehittymistä Etelä-Savon keskeisille toimijoille. Tavoitteena on parantaa palvelujen vaikuttavuutta ja rakentaa niiden järjestämisen ja tuottamisen malli huomioiden esimerkiksi kuntien elinkeinopalvelut ja muiden kehittäjäorganisaatioiden palvelut.

Hankkeella haetaan selkeyttä Etelä-Savossa työvoima- ja yrityspalvelujen parissa toimivien tahojen yhteistyöhön. Hankkeella tuetaan yhdessä valmisteltavan työvoima- ja yrityspalvelustrategian rakentamista ja toimeenpanoa.

Hanke alkoi 1.6.2019 ja päättyy 31.8.2022.

Yhteistyö on tärkeää hankkeen toteutuksessa

Eri organisaatioiden johdon sitoutuminen yhteistyöhön on keskeisintä palvelujen kehittämisessä. Ketterästi toimivassa verkostossa jaetaan tietoa ja asiantuntemusta sekä kehitetään verkoston osaamista. Olemassa olevia resursseja käytetään vaikuttavasti ja kustannustehokkaasti asiakasnäkökulmaa korostaen. Tavoitteena on kehitellä yhdessä paikallisten kumppaneiden kanssa keinoja, joilla edistetään työn ja tekijöiden kohtaantoa.

Hankkeen toimenpiteet

Hankkeessa laaditaan ja otetaan käyttöön Etelä-Savon työvoima- ja yrityspalvelustrategia. Strategiaa työstetään kumppanuusverkostossa työpajoissa ja muilla osallistavilla menetelmillä. Kumppaneita ovat muun muassa kuntien elinkeinotoimijat, maakuntaliitto, yrittäjäjärjestöt, kauppakamari, Proagria ja TE-toimisto. Asiakkaiden kanssa käydään aktiivista vuoropuhelua.

Hankkeessa:

  • Kehitetään uusia asiakaslähtöisiä palveluja.
  • Hankitaan, kootaan ja analysoidaan tietoa asiakkaiden tarpeista kehittämisen ja päätöksenteon tueksi hyödyntäen tarvittaessa ulkopuolisia asiantuntijoita.
  • Selvitetään toimivia ja käytössä olevia tiedonkeruumenetelmiä tiedolla johtamisen tueksi.
  • Kehitetään asiakaspalveluverkoston osaamista: mahdollisuuksien mukaan hyödynnetään olemassa olevaa paikallista ja valtakunnallista koulutustarjontaa sekä benchmarkataan muiden ELY-alueiden kokemuksia
  • Haetaan uusia, paikallisista tarpeista lähteviä yhteistyömalleja rekrytointivaikeuksien vähentämiseksi. Tavoitteena on rekrytointiprosessin osapuolten intressien aiempaa parempi yhteensovittaminen sekä uusien ratkaisumallien hakeminen ja pilotointi.
  • Parannetaan palvelujen tunnettuutta, vaikuttavuutta ja läpinäkyvyyttä vaikuttavuusviestinnän avulla. Viestintää tehostetaan mm. viestinnän strategisella suunnittelulla sekä vahvistamalla viestijöiden ja substanssiosaajien yhteistyötä esimerkiksi yhteiskehittämisen ja palvelumuotoilun keinoilla hyödyntämällä nykyaikaisia viestinnän välineitä.

Hankkeen tulokset

  • Uudistuvat palvelut vastaavat paremmin henkilöasiakkaiden ja työnantajien tarpeita.
  • Hyvinvointi lisääntyy ja Etelä-Savon houkuttelevuus uusien asukkaiden saamiseksi paranee.
  • Työllisyysaste nousee, osaavan työvoiman saanti paranee, valmistuvat opiskelijat saavat työtä ja jäävät Etelä-Savoon.
  • Elinkeinoelämä kehittyy ja Etelä-Savon kilpailukyky paranee.
  • Palvelujen toteuttaminen yhdessä muiden kehittäjäorganisaatioiden kanssa parantaa vaikuttavuutta ja poistaa päällekkäistä tekemistä.
  • Eri toimijoiden roolit selkeytyvät.

Lisätietoja:

Euroopan unionin Euroopan sosiaalirahaston lipputunnus, jossa sinisellä pohjalla keltaiset tähdet ympyrässä.                       Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020. EU:n rahoituskauden logo.                          

Päivitetty: 30.09.2021