Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Pohjois-Pohjanmaalla työttömiä lähes 4 000 vähemmän kuin vuosi sitten (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston) alueen kunnissa oli marraskuun lopussa lomautetut mukaan lukien 21 800 työtöntä työnhakijaa, joista miehiä oli 12 100 ja naisia 9 700. Työttömien määrä väheni viime vuoden marraskuuhun verrattuna 3 900:lla (-15 %). Työttömien miesten määrä väheni 17 %:lla ja naisten määrä 14 %:lla edellisvuodesta. Lokakuusta työttömien määrä sen sijaan oli lisääntynyt hieman (200).

Työllistymistä edistävien palvelujen piirissä olevista lähes puolet oli koulutuksessa (omaehtoisessa koulutuksessa oli noin 3 300 ja työvoimakoulutuksessa noin 1 400). Erilaisilla tukimuodoilla työllistettynä oli 1 800, joista yksityisellä sektorilla työskenteli 66 %.  
    
Kokoaikaisesti lomautettuna oli marraskuun lopussa 1 000 henkilöä, mikä on reilu 400 vähemmän kuin vuosi sitten. Lokakuusta lomautettujen määrä lisääntyi 300:lla. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä oli hieman yli 400 eli 80 vähemmän kuin vuosi sitten. TE-toimistoon tuli yksi ennakkoilmoitus marraskuun lopun jälkeen mahdollisesti alkavista uusista lomautuksista koskien 35 työntekijää Raahen seudulla.

Marraskuun lopussa nuoria alle 25-vuotiaita oli työttömänä 3 300, mikä on noin 900 vähemmän (-22 %) kuin vuosi sitten. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 7 300, mikä on 850 (-10 %) vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli marraskuun lopussa 6 900, joista miehiä 4 000 ja naisia 2 900. Pitkäaikaistyöttömiä oli lähes 1 100 vähemmän (-13 %) kuin vuotta aiemmin; miesten määrä väheni noin 650:llä ja naisten määrä hieman yli 400:lla edelliseen vuoteen verrattuna.  

Avoimia työpaikkoja enemmän kuin viime vuonna

Marraskuun aikana TE-toimistossa oli avoinna kaikkiaan reilu 5 000 työpaikkaa, mikä on noin 1 100 enemmän kuin vuosi sitten. Uusia työpaikkoja ilmoitettiin hieman vajaa 2 700, mikä on lähes 600 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikkoja täyttyi kuukauden aikana 500, joista TE-toimiston hakijalla noin 250.  Kuukauden lopussa avoinna oli edelleen 2 300 työpaikkaa.

Uusia avoimia työpaikkoja tuli eniten palvelu- ja myyntityöntekijöille (800), asiantuntijoille (600), rakennus- korjaus- ja valmistusalan työntekijöille ja muille työntekijöille (molempiin ryhmiin 500) sekä erityisasiantuntijoille (300).

TE-palveluissa vähemmän osallistujia kuin vuosi sitten

Marraskuun lopussa aktivointiasteeseen laskettavien palvelujen piirissä oli lähes 9 700 henkilöä, mikä on noin 400 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lokakuuhun verrattuna palveluissa olevien määrä kuitenkin kasvoi hieman (100). Aktivointiaste oli marraskuun lopussa 30,9 % eli 2,7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Kaikkiaan palveluissa oli 5,2 % työvoimasta.

Eniten osallistujia oli omaehtoisessa koulutuksessa ja työvoimakoulutuksessa (yhteensä 4 700), kuntouttavassa työtoiminnassa (2 100) sekä työllistettynä yksityiselle sektorille, kuntiin ja valtiolle (yhteensä 1 800). Työllistetyistä 66 % työskenteli yksityisellä sektorilla. 

Työllisyystilanne parani lähes kaikissa kunnissa

Marraskuun lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,7 %. Työttömien määrä väheni alueen kaikissa muissa kunnissa paitsi Kärsämäellä, Merijärvellä ja Siikalatvassa. Kuudessa kunnassa työttömyysaste oli alle 8 %; Reisjärvellä (6,7 %), Limingassa (7,4 %), Alavieskassa (7,5 %), Kalajoella ja Pyhäjoella (7,6 %) sekä Hailuodossa (7,9 %). Korkeimmat työttömyysasteet marraskuun lopussa olivat Pudasjärvellä (15,3 %), Vaalassa (15,2 %) ja Taivalkoskella (14,8 %). Oulussa työttömyysaste oli 13,1 % ja koko maan työttömyysaste 10,3 %.

Lähteet:

Kuukausittain julkaistavan Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsauksen tietolähteenä käytetään Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoja. Katsaus sisältää tietoja myös kunnittain. Maakuntatasoista ja kansainvälisesti vertailukelpoista työttömyystietoa voi tarkastella Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Lisätietoja työllisyyskatsauksesta antavat:

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue:
Johtaja Petri Keränen, 0295 026 727, 0400 197 187
Asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116, 040 673 9472
Suunnittelija Pirjo Hyrkäs (tilastot), 0295 038 061, 050 390 2362
S-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto):
Johtaja Maire Mäki, 0295 056 800
Palvelujohtaja Pirjo Juntunen, Työnvälitys ja yrityspalvelut, 0295 056 596
Palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, Tuetun työllistymisen palvelut, 0295 056 713
Palvelujohtaja Mari Tuomikoski, Osaaminen ja kehittämispalvelut, 0295 056 801
S-posti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi

Seuraava tiedote ilmestyy torstaina 25.1.2018.

 


Alueellista tietoa