Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Huittisissa ja Kokemäellä selvitetään Raijalan pohjavesialueen geologista rakennetta (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Geologian tutkimuskeskus GTK käynnistää marraskuussa Raijalan pohjavesialueen geologisen rakenteen selvityksen. Maastotyöt aloitetaan maatutkaluotauksilla. Kallioperän syvyyttä, irtomaakerroksen paksuutta ja maaperän kerrosrakenteita selvitetään lisäksi kairauksin ja painovoimamittauksin alkuvuodesta 2019.

Painovoimamittausten aikana maastossa liikkuu jalkaisin 2 - 3 henkilön mittausryhmä. Mittaus tapahtuu luontoa vahingoittamatta, eikä siitä jää pysyviä jälkiä maastoon. Tutkimukset tehdään siten, että niistä ei ole haittaa maanomistajille eikä ympäristölle. Kairauksia ja pohjavesiputkien asennuksia tehdään vain niillä kiinteistöillä, joille on saatu maanomistajan lupa.

Selvityksen tuloksia käytetään pohjavesialueen rajauksen tarkistamiseen

Selvitysten tavoitteena on saada lisätietoa pohjavesialueen geologisesta rakenteesta, kalliopinnan korkeudesta ja pohjaveden virtausta rajoittavista kalliokynnyksistä, pohjaveden pinnankorkeudesta ja virtaussuunnista, maaperän rakenteesta ja kerrospaksuuksista. Tuloksia käytetään jatkossa pohjaveden suojeluun ja pohjavesialueen rajauksen tarkistamiseen. Uuden tiedon avulla voidaan löytää mahdollisia vedenottopaikkoja ja tarkentaa vedenottotutkimusten sijoittamista pohjavesialueille.

Selvitys valmistuu elokuun 2019 loppuun mennessä. Selvitysten koordinoinnista vastaa Varsinais-Suomen ELY-keskus. Painovoimamittaukset ja geologisen rakenneselvityksen toteuttaa Geologian tutkimuskeskus. Hanke tehdään yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Kokemäen Veden sekä Huittisten kaupungin kanssa.
 

Lisätietoja:

ylitarkastaja Maria Mäkinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus puh. 0295 02 2913
geologi Jukka Ojalainen, Geologian tutkimuskeskus puh. 0295 03 2597


Alueellista tietoa