Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Jonas Liimatta Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajaksi (Pohjois-Pohjanmaa)

Kuva painatuskäyttöön

DI Jonas Liimatta on nimitetty Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtajan tehtävään vuoden 2019 loppuun saakka. ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja Jonas Liimatta on toiminut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen eläkkeelle jääneen ylijohtajan sijaisena keväästä 2018 lähtien. Liimatta jatkaa edelleen myös ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueen johtajana. Nimityksen teki työ- ja elinkeinoministeriön esityksestä valtioneuvosto. 

Jonas Liimatta on aikaisemmin työskennellyt mm. Arizona Chemical Oy:n tehtaanjohtajana Oulussa sekä Neste Oil Oyj:ssä useissa johto- ja esimiestehtävissä. ELY-keskuksessa Liimatta on työskennellyt vuodesta 2014.

ELY-keskuksen ylijohtajaksi määrätään yksi keskuksen kolmesta vastuualuejohtajasta. Ylijohtaja hoitaa tehtävää oman toimensa ohella ja hän vastaa keskuksen toiminnan tuloksellisuudesta ja keskuksen yhteisten tulostavoitteiden saavuttamisesta sekä toimii keskuksen johtoryhmän puheenjohtajana. Pohjois-Pohjanmaan elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualueen johtajana toimii Petri Keränen. Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtajana toimii Timo Mäkikyrö.

Lisätiedot:

teollisuusneuvos Jarkko Tonttila, TEM, p. 029 506 0069
neuvotteleva virkamies Elina Isoksela, TEM, p. 029 506 3719
ylijohtaja Jonas Liimatta, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 494


Alueellista tietoa