Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Lapin ELY-keskuksesta haettavissa avustuksia (Lappi)

Lapin ELY-keskuksesta voi hakea harkinnanvaraista avustusta seuraaviin tarkoituksiin:

  • rakennusperinnön hoitoon
  • pohjavesialueiden suojelusuunnitelmiin
  • haja-asutusalueiden jätevesineuvontaan
  • vesitalouteen ja vesiluonnonvarojen kestävään käyttöön
  • vesistöjen kunnostuksiin ja vesien hoitoon
  • kalataloudellisiin kunnostuksiin
  • tunturialueiden jätehuoltoa edistävään toimintaan
  • saariston ympäristönhoitoon

Keski-Suomen ELY-keskukselta voi hakea avustuksia eri puolilla Suomea toteutettaville ympäristökasvatus- ja -valistushankkeille.

Avustushakemukset on toimitettava ELY-keskuksiin viimeistään 30.11.2018. Avustuksia myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa vuoden 2019 talousarviossa niihin määrärahat.

Haettavana olevat avustukset

Rakennusperinnön hoito
Rakennusperinnön hoitoavustusta voidaan myöntää korjauksiin, joilla edistetään arvokkaan rakennusperinnön säilymistä rakennuksen suojeluarvojen mukaisella tavalla. Tällaisia korjauskohteita ovat esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden ja ovien tai tulisijojen kunnostaminen. Avustusta voivat hakea rakennuksen omistajat ja rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt.

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat ja pohjavesien suojelua toteuttavat hankkeet
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien avulla pyritään ehkäisemään pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvaamaan esiintymän antoisuuden säilyminen ennallaan. Suojelusuunnitelmien laatiminen on tärkeintä riskipohjavesialueille sekä vedenhankintaa varten tärkeille että vedenhankintaan soveltuville pohjavesialueille. Avustusta voidaan myöntää pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatimiseen ja suunnitelmien päivittämiseen. Tukea voidaan myöntää myös pohjavesille aiheutuvien riskien vähentämistä ja pohjavesien suojelua toteuttaviin hankkeisiin. Tukea voidaan myöntää kunnalle, jonka alueella suojelusuunnitelma on.

Haja-asutusalueiden jätevesineuvonta
Haja-asutusalueiden jätevesineuvontaan suunnattuja avustuksia voidaan hakea yleisneuvontaan ja sen erilaisten neuvontatoimien, kiinteistökohtaisen neuvonnan tai näiden erilaisten yhdistelmien järjestämiseen ja toteuttamiseen. Neuvontahankkeen tulee noudattaa neuvonnan järjestämisen valtakunnallista yleissuunnitelmaa. Neuvonnan tulee kohdistua kiinteistön haltijoihin. Avustusta voivat hakea järjestöt ja toimijat, joilla on kokemusta haja-asutuksen kiinteistökohtaisesta jätevesihuollosta, ja jotka ovat riippumattomia laitevalmistajista, materiaalitoimittajista sekä myyntiä harjoittavista toimijoista. Hakijan toiminnan tulee olla itsenäistä suhteessa kunnan viranomaistoimintaan.

Vesitalous ja vesiluonnonvarojen kestävä käyttö
Vesitaloushankkeiden tavoitteena voi olla esimerkiksi tulva- ja kuivuusriskien vähentäminen, vesistöjen monipuolisen käytön edistäminen, vesistöön jääneistä rakenteista tai materiaaleista aiheutuvan vaaran vähentäminen tai aiemmin valtion tuella toteutetun toimenpiteen täydentäminen tai siitä aiheutuneiden haittojen vähentäminen.  Etusijalla ovat laajaa käyttäjäjoukkoa palvelevat vesitalouden riskien hallintaa, alueen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä tai virkistyskäyttöä parantavat hankkeet. Tukea voidaan myöntää myös vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistäviin kehittämis-, kokeilu- ja vienninedistämishankkeisiin sekä vesihuollon alueellisen yhteistyön ja innovatiivisten julkisten hankintojen sekä niihin liittyvien toimintamallien kehittämiseen. 

Vesistöjen kunnostus ja vesien hoito
Vesistökunnostuksiin ja vesien hoitoon myönnettävät avustukset on tarkoitettu vesienhoidon toimenpiteiden toteutusta sekä vesien hyvän tilan saavuttamista ja ylläpitämistä palveleviin hankkeisiin. Ensisijaisia ovat konkreettiset pinta- tai pohjavesien tilaa parantavat hankkeet vesistöissä ja valuma-alueilla, jotka vaikuttavimmin edistävät vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteuttamista. Tukea suunnataan erityisesti hyvää huonommassa tilassa olevien ja tilaltaan heikentyneiden pinta- ja pohjavesien tilan parantamiseen. Erityisesti tuetaan rehevien järvien ja merenlahtien tilaa parantavia hankkeita sekä lajien säilymisen ja monimuotoisuuden kannalta tärkeiden vesien kunnostushankkeita. 

Kalataloudelliset kunnostukset
Lapin ELY-keskukselta voi hakea avustusta kalataloudellisiin kunnostuksiin. Kalataloudellisissa kunnostuksissa avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä tai parantaa mahdollisuuksia kestävään kalastukseen. Hankkeilla pyritään erityisesti vahvistamaan uhanalaisten tai vaarantuneiden kalakantojen elinvoimaisuutta. Avustettavia hankkeita voivat olla esimerkiksi kalakantojen luontaisten lisääntymisalueiden kunnostaminen, kalateiden rakentaminen ja vaelluskalojen luontaisen elinkierron turvaaminen. Etusijalle asetetaan kohteet, jotka on mainittu kansallisessa kalatiestrategiassa, kalataloudellisissa kunnostusohjelmissa tai vesienhoidon toimenpideohjelmissa vuosille 2016-2021.

Lapin ELY-keskukseen tulee toimittaa Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueilla toteuttavien hankkeiden avustushakemukset.

Tunturialueiden jätehuoltoa edistävä toiminta
Avustusta on haettavissa tunturialueiden jätehuoltoa edistäviin toimenpiteisiin.

Saariston ympäristönhoito
Avustusta on haettavissa saariston ympäristönhoitoon sellaisiin toimenpiteisiin, jotka koskevat saaristoluonnon ja -maiseman säilyttämistä tai parantamista. Avustusta voivat hakea saaristokunnat, saaristokunnan jäsenet sekä luonnonsuojelu- ja ympäristönhoidon edistämisyhdistykset ja -säätiöt.

Ympäristökasvatus ja -valistus
Keski-Suomen ELY-keskukselta voi hakea avustuksia eri puolilla Suomea toteuttaville ympäristökasvatus- ja ‑valistushankkeille. Ympäristökasvatuksen ja ‑valistuksen hankeavustusta voidaan myöntää valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäville kokeilu- tai kehittämishankkeille. Hankkeissa voidaan esimerkiksi luoda uusi toimintamalli, tuote tai kasvatus- ja valistusmateriaali.

Haku

Hakemukset on toimitettava viimeistään 30.11.2018. Hakuajan jälkeen toimitettuja hakemuksia voidaan ottaa huomioon määrärahojen salliessa.

Avustushakemukset suositellaan täytettäväksi ensisijaisesti sähköisesti aluehallinnon asiointipalvelun kautta. Hakuohjeet ja -lomakkeet ovat ELY-keskuksen verkkopalvelussa osoitteessa ely-keskus.fi > Palvelut > Rahoitus ja avustukset > Kalatalous/Ympäristö > Rahoitus ja avustukset    

Toimitusosoitteet:

  • Lapin ELY-keskus: kirjaamo.lappi(at)ely-keskus.fi tai postitse Lapin ELY-keskus, Hallituskatu 3B, 96101 Rovaniemi.
  • Keski-Suomen ELY-keskus (ympäristökasvatus ja -valistus): kirjaamo.keski-suomi(at)ely-keskus.fi tai postitse Keski-Suomen ELY-keskus, kirjaamo, PL 250, 40101 Jyväskylä.

Linkit

Lisätietoja:

Yhteyshenkilöiden sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Rakennusperinnön hoito:
Tarkastaja Riku Tapio, p. 0295 037 546

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat:
Hydrogeologi Anu Rautiala p. 0295 037 010

Jätevesineuvonta:
Vesihuoltotarkastaja Risto Romakkaniemi, p. 0295 037 510

Vesitalous ja vesiluonnonvarojen kestävä käyttö:
Vesitalousasiantuntija Juha Kuivalainen, p.0295 037 391
Vesitalousasiantuntija Juha-Petri Kämäräinen, p. 0295 037 406

Vesistöjen kunnostus ja vesien hoito:
Vesitalousasiantuntija Reijo Kallioniemi, p. 0295 037 346
Ylitarkastaja Pekka Räinä, p. 040 570 2389

Kalataloudelliset kunnostukset:
Johtava kalatalousasiantuntija Markus Huolila (Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueen hankkeet), p. 0295 023 541
Kalatalousasiantuntija Jouni Hiltunen (Lapin alueen hankkeet), p. 0295 037 046

Tunturialueiden jätehuoltoa edistävä toiminta:
Ylitarkastaja Tiina Kämäräinen, p. 0295 037 407

Saariston ympäristönhoito:
Ylitarkastaja Tiina Kämäräinen, p. 0295 037 407

Ympäristökasvatus ja -valistus:
Tanja Tuulinen, p. 0295 024 669

Ympäristöasioiden asiakaspalvelu, p. 0295 020 900, ympariston.asiakaspalvelu(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa