Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Lapissa vauhditetaan soten uudistumista uudenlaisella yhteistyöllä (Lappi)

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Sitra toteuttavat tänä syksynä Soteuttamo 2.0 -kiertueen, joka kirittää maakuntia kehittämään uudenlaista alueellista yhteistyötä yli totuttujen toimiala- ja kuntarajojen.  
 
Vastuu ihmisten arkeen ja hyvinvointiin eniten vaikuttavista palveluista, kuten sote-, työvoima- ja elinvoimapalveluista, halutaan vastedes siirtää nykyistä "leveämmille hartioille". Tavoitteesta vallitsee asiantuntijoiden ja päättäjien kesken laaja yhteisymmärrys. 
 
Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, mitä näiden palvelujen järjestämisestä vastaavien leveiden hartioiden alapuolella tulisi tapahtua, eli miten toistaiseksi pitkälti omissa tahdeissaan heiluvat kädet ja jalat löytävät toisensa – ja vieläpä niin, että ne työskentelisivät hyvässä yhteistyössä alueen asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin sekä koko maakunnan elinvoiman rakentamiseksi. 
 
Soteuttamo 2.0 -kiertueen tavoitteena on alueellisen yhteistyön ja palveluekosysteemin kehittäminen niin, että kaikki maakunnan osaaminen ja voimavarat saadaan uudessa alueellisessa palveluverkossa hyötykäyttöön. Lapin Soteuttamo 2.0 järjestetään tiistaina 13.11. Rovaniemellä hotelli Santa Clausin Kirnussa. Katso ohjelma tästä. 
 
Tilaisuudessa on mukana maakuntajohtaja Mika Riipi ja uuden maakunnan valmistelijoita kertomassa, missä vaiheessa Lapin maakunnan ja sote-uudistuksen valmistelu on. Lisäksi paikalla on sote -alan yrittäjiä, kolmannen sektorin palveluntarjoajia sekä asiakaskehittäjiä. Tilaisuudessa keskustellaan ja mietitään yhdessä, miten tulevaisuuden sote-palvelut Lapissa järjestetään 
 
Media on tervetullut paikalle jututtamaan tilaisuuden järjestäjiä klo 11.00 alkaen ja myös seuraamaan tilaisuutta. Haastatteluun ovat lupautuneet  
 
  • Lapin maakuntauudistuksen sote-muutoskoordinaattori Miia Palo
  • Projektijohtaja Tuula Tiihonen, Sitra
  • Yrittäjä Jukka Palokangas, Kuntoutuspalvelupaju Oy 
 
Lapin maakuntavalmistelulla on paraikaa menossa kysely, jossa kerätään tietoa Lapissa toimivilta yrityksiltä ja kolmannen sektorin toimijoilta halukkuudesta ja valmiuksista hakeutua maakunnan palveluntuottajiksi. Lue lisää
 
Maailmaa muokkaavat megatrendit jylläävät Hangosta Utsjoelle 
 
Uutta yhteistyötä ja ekosysteemiajattelua tarvitaan väestörakenteen muuttuessa ja huoltosuhteen heikentyessä. Toisaalta digitalisaatio avaa aivan uusia mahdollisuuksia palvelujen kehittämiseen uusilla tavoilla. Nämä globaalit muutosvoimat vaikuttavat kaikkiin kuntiin ja maakuntiin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Uudistumiskykyä tarvitsevat myös kaikki organisaatiot, olivatpa ne julkisia, yksityisiä tai järjestöjä. 
 
Samalla nämä maailmaa muokkaavat megatrendit korostavat entistä monipuolisemman ja kustannustehokkaamman palveluekosysteemin tarvetta. Lue Soteuttamon verkkosivuilta, millaisena elinkeinoministeri Mika Lintilä näkee uudenlaisten verkostojen merkityksen maakunta- ja sote-uudistuksessa: Linkki juttuun
 
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:  
Marja Kivekäs, Lapin Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
[email protected] puh. 0295 037065, vaihde 0295 038 000 
 
Soteuttamo on alunperin Sitran ja kuntatoimijoiden kehittämä sosiaali- ja terveysalan uudistumisen ja verkostojen kehittymisen työkalupakki. Nyt tätä menestyksekästä konseptia hyödynnetään myös yhdessä Työ- ja elinkeinoministeriön, Suomen yrittäjien, Hyvinvointialan liiton, Sosten ja Arvoliiton yhdessä toteutettavan maakuntakiertueen konseptina. Alueellisina yhteistyötahoina ovat Lapin ELY-keskus, Lapin liitto ja Lapin maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu.  
 
Tavoitteena on luoda tiivis vuorovaikutus eri toimijoiden välille. Maakunnissa järjestettävien tilaisuuksien lisäksi Soteuttamo-konsepti tarjoaa tietoa tuottajien tueksi uutiskirjeen ja erilaisten selvitysten, oppaiden tai katsausten muodossa (www.soteuttamo.fi). 

Alueellista tietoa