Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 31.12.2019 (Pohjois-Savo)

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,27.  Taso on 19 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja 52 cm korkeammalla kesän matalinta tasoa.  Nyt pinta on kääntynyt hitaaseen laskuun.  Konnuksen tulvajuoksutuskanavasta on juoksutettu 15 m3/s 5.12. lähtien, virtaama  on nyt samaa tasoa kuin ennen pohjapatojen rakentamista.  Juoksutusta jatketaan ainakin lähiviikot.

Iisalmen reitillä Kiuruvesi on säännöstelyluvan mukaisella tavoiteylärajalla ja Poro- ja Onkivesi noin 10 senttiä ylärajan alapuolella. Juoksutukset ovat olleet keskimääräistä suuremmat koko joulukuun ajan.  Jatko vaikuttaa samansuuntaiselta.

Nilsiän reitin alaosalla Syvärin ja Vuotjärven pinnat ovat noin 10 cm alle ylärajan ja juoksutus on parin viimeisen viikon aikana asettunut keskimääräiselle tasolle.  Virtaaman väheneminen selittynee niukasti pakkasen puolella olleella lämpötilalla ja sen myötä lumen säilymisellä maastossa.

Juojärvellä sekä virtaama että vedenpinta ovat hieman keskimääräistä korkeampia.

Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on edelleen 12 cm ajankohdan keskimääräisen tason alapuolella. Lukema on nyt N2000+ 75,96. Joulukuussa ero keskimääräiseen on kaventunut 20 cm ja ennusteen mukaan keskimääräinen taso saavutetaan helmikuussa.

Säännöstelemättömällä Rautalammin reitillä ollaan noin 10 cm yli ajankohdan keskimääräisten lukemien. Reitin pohjoisin allas Pielavesi näyttää jo saavuttaneen talvihuippunsa. Etelämpänä on tapahtunut nousua viime päiviin asti.

Pohjavesitilanne

Pohjavesitilanne on hyvä koko Pohjois-Savossa. Maa ei ole roudassa ja maastossa on runsaasti imeytymistä odottavaa pintavettä.

Lumi- ja jäätilanne

Lumen vesiarvossa näyttää olevan suuri vaihtelu alueen eteläosissa vain 20 mm, mutta Rautavaaran ja Sonkajärven vaaramaisemissa jopa 120 mm.

Jäätilanne on arvaamaton ja huono. Iisvedellä on pystytty mittaamaan 16 cm, muilla Pohjois-Savon virallisilla mittapaikolla ei ole voitu turvallisesti mitata. Jäälle kertynyt lumi painaa vettä jään päälle, mikä onneksi tekee jäällä liikkumisen epämukavaksi muuten heikoilla jäillä.

Lisätietoja

Vesitalousasiantuntija Ilkka Maksimainen, Pohjois-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus,

 puh 0295 026 823, [email protected]


Alueellista tietoa