Navigointivalikko

Tiedotteet 2020

Tiedotearkistosta löydät tiedotteet, jotka on julkaistu 23.9.2020 mennessä. Tämän päivämäärän jälkeen ilmestyneet tiedotteet sekä yksittäiset alueelliset ELY-keskusten uutishuoneet listattuna löydät ELY-keskusten yhteiseltä uutishuoneelta STT Info -palvelusta.

Alueellista tietoa

Tiedotteet (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)

ELY-keskuksen kautta Lappiin yli 114 miljoonaa euroa (Lappi)

ELY-keskus myönsi rahoitusta tammi-kesäkuun aikana Lappiin kaikkiaan 33,3 miljoonaa euroa. Rahoituksesta noin 18 miljoonaa euroa kohdistui yritysten ja elinkeinonharjoittajien hankkeisiin ja yli 15,3 miljoonaa euroa kehittämishankkeisiin.

Hankintapäätöksiä tehtiin hieman yli 80,7 miljoonan euron edestä.

Rahoitusta myönnettiin yrityksille ja elinkeinonharjoittajille noin 4,8 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Myös kehittämishankkeisiin kohdistunut rahoitus kasvoi 3,9 miljoonalla eurolla. Hankintapäätöksiin puolestaan käytettiin 2,5-kertainen määrä viime vuoden tammi-kesäkuuhun verrattuna.

Yritysrahoituksen määrä kaksinkertaistunut

Yritysrahoituksen määrä on tuplaantunut viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Myös yritysten kehittämispalvelut ovat olleet hyvin suosittuja ja viime vuoden tammi-kesäkuuhun verrattuna myönteisiä päätöksiä on tehty yli kaksinkertainen määrä. Lisäksi kansallista koronarahoitusta on myönnetty Lappiin samana aikana yhteensä noin 9,7 miljoonaa euroa (luku ei sisälly otsikossa olevaan yhteissummaan).

Ylimääräisellä ESR-rahoitushaulla nopeaa apua yritysten akuuttiin tilanteeseen

Koronaviruksen seurauksena avattiin ylimääräinen Euroopan sosiaalirahaston (ESR) haku poikkeusolojen aiheuttamiin tarpeisiin. Haku kohdennettiin koronaepidemian vaikutusten torjuntaan sekä osallisuutta, toimintakykyä ja yhteisöllisyyttä tukeviin toimenpiteisiin.

Lapin alueelle tukea myönnettiin 10 eri hankkeelle yhteensä noin 775 000 euron edestä. Rahoitetut hankkeet vastasivat hyvin haun tavoitteisiin. Niiden kautta yrityksille pystytään tarjoamaan nopeaa apua akuuttiin tilanteeseen erilaisten valmennusten, yhteistyön, verkostoitumisen ja vertaistuen kautta.

Kyläverkot lisäävät yhdenvertaisuutta

Maaseutualueiden elinvoimaan on satsattu monin tavoin rahoittamalla muun muassa kyläverkkojen rakentamista ja palveluiden kehittämiseen liittyviä toimia. Leader-ryhmät ovat paikallisina toimijoina aktivoineet kyliä kehittämään omaa asuinympäristöään.

Maaseuturahaston varoilla on rahoitettu kyläverkkojen rakentamista yli 800 000 eurolla. Nopeilla valokuituyhteyksillä pystytään vastaamaan muuttuneen toimintaympäristön asettamiin mahdollisuuksiin ja haasteisiin sekä mahdollistamaan paremmin lisääntynyt etätyön tekeminen. 

Kyläverkkohankkeet lisäävät myös asukkaiden yhdenvertaisuutta esimerkiksi kaupunkialueilla asuviin katsottuna. Nopeat ja toimivat yhteydet takaavat sen, että tieto on yhtä lähellä asuinpaikasta riippumatta. Kyläverkkohankkeilla on usein myös kylän yhteisöllisyyttä nostattava vaikutus, mikä ilmenee esimerkiksi hankkeissa tehtävän talkootyön kautta. Keväällä rahoitetuissa hankkeissa tehdään yhteensä yli 240 000 euron edestä talkootyötä.

Poikkeuksellinen kevät näkyi vesitaloushankkeisiin myönnetyn tuen määrässä

Vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana rahoitettiin poikkeuksellisen paljon tulvasuojeluhankkeita ja niille myönnettiin lähes 1,2 miljoonan euron edestä tukea. Poikkeuksellisen suuri tulvauhka johti siihen, että tukea myönnettiin myös tilapäisiin tulvasuojelurakenteisiin. Suurimmat tuet osoitettiin Kittilän, Ivalon ja Saarenkylän taajamien suojaamiseen sekä Lapin pelastuslaitoksen tilapäisten tulvasuojelurakenteiden hankintaan. Esimerkiksi Kittilän kunnalle myönnetty noin 630 000 euron tuki kohdistui kirkonkylän tulvasuojaukseen. Suojauksen piiriin sisältyi muun muassa terveyskeskus, Pääskylänniemen palvelutalo ja kerrostaloalue.

Tulvasuojeluhankkeiden taustalla vaikutti myös huoli tulvahuipun ja koronatilanteen yhteisvaikutuksista, mikä olisi voinut heijastua esimerkiksi kuntien ja pelastuslaitosten toimintavalmiudessa olevan henkilöstön määrään. 

Koulutusten avulla lisätään työvoiman osaamista

ELY-keskuksen työvoimapalveluhankintoja tehtiin tarkastelun kohteena olevalla ajanjaksolla 3,9 miljoonan euron edestä. Palveluita on paljon tarjolla ja hankinnoilla on pystytty reagoimaan muuttuviin tilanteisiin. Lapin ELY-keskus vastaa yhdessä alueen TE-toimiston kanssa koulutusten hankinnoista.

Yhteishankintakoulutuksella on esimerkiksi koulutettu työvoimaa Kauppakeskus Minimanin palvelutiskiä pyörittävän yrityksen tarpeisiin. Palvelun tuotti REDU Edu Oy räätälöitynä yrittäjä Kami Abdehin näkemyksen mukaisesti. Yhteishankintakoulutukset toteutetaan aina tiiviissä yhteistyössä työpaikan kanssa.

Tienpitoon lisärahoitusta

Perustienpidon rahoitustaso nousi tälle vuodelle ja lisäksi tienpitoon saatiin lisärahoitusta koronaviruksen aiheuttaman elvytyksen vuoksi. Rahoituksen lisääntyminen näkyy erityisesti päällysteiden korjaamisessa, jota tehdään yli kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna.

Suurin rakennusurakka on Rovaniemellä maantiellä 934, välille Vitikanpää-Ketavaara rakennettava kevyen liikenteen väylä, johon eduskunnan valtiovarainvaliokunta myönsi erillisrahoitusta. Lisäksi valtatien 4 parantaminen Inarin taajamassa alkoi EAKR-rahoituksen ja Inarin kunnan rahoituksen ansiosta. Suurimmat tienpidon hankinnat ovat perinteiseen tapaan olleet monivuotisia maanteiden hoitourakoita, joista tänä vuonna alkavat Sodankylän ja Kemijärvi-Posion urakat.

Rahoituskatsaukseen kootut tiedot sisältävät ELY-keskuksen kautta ohjautuvan EU-osarahoitteisen rahoituksen sekä suurimman osan kansallisesti rahoitetuista tuista ja hankinnoista.

Tutustu ELY-keskuksen rahoitus- ja hankintatilastoihin:

Lisätietoja:

  • yritysrahoitus ja rakennerahastohankkeet: yksikön päällikkö Eija Virtasalo, puh. 0295 037 150
  • maaseuturahaston hankkeet: ryhmäpäällikkö Anne Ristioja, puh. 0295 037 118
  • vesistökunnostushankkeet: yksikön päällikkö Arto Seppälä, puh. 0295 037 532
  • työvoimakoulutus- ja työvoimapalveluhankinnat: johtava koulutusasiantuntija Satu Tervasmäki, puh. 0295 037 134
  • tienpidon hankinnat: yksikön päällikkö Olli Mourujärvi, puh 0295 037 241

sähköpostiosoitteet muotoa [email protected]