Navigointivalikko

Tiedotteet 2020

Tiedotearkistosta löydät tiedotteet, jotka on julkaistu 23.9.2020 mennessä. Tämän päivämäärän jälkeen ilmestyneet tiedotteet sekä yksittäiset alueelliset ELY-keskusten uutishuoneet listattuna löydät ELY-keskusten yhteiseltä uutishuoneelta STT Info -palvelusta.

Alueellista tietoa

Tiedotteet (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)

Kainuun työttömyys pieneni toukokuusta (Kainuu)

Työttömiä työnhakijoita oli Kainuussa kesäkuun lopussa 4 281, mikä on 940 enemmän (+28 %) kuin vuotta aikaisemmin. Viimeiset kaksi kuukautta työttömyys on kuitenkin pienentynyt ja toukokuusta työttömien määrä laski 423:llä (-9 %). Muutos johtui lomautettujen määrän vähenemisestä, sillä työttömistä työnhakijoista oli kokoaikaisesti lomautettuja 913 eli 462 vähemmän (-34 %) kuin toukokuun lopussa.

Ryhmittäin tarkasteltuna työttömyystilanne on monelta osin edelleen haastava, vaikkakin paranemaan päin. Vuodentakaisesta työttömien määrä lisääntyi suhteessa eniten palvelu- ja myyntityöntekijöillä (+56 %), naisilla (+44 %), korkea-asteen suorittaneilla (+39 %) ja alle 25-vuotiailla (+35 %).

Työvoiman kysyntä kasvoi ja kesäkuussa uusia työtehtäviä tuli avoimeksi 719, eli 20 % enemmän (+121) kuin vuotta aikaisemmin. Monilla aloilla on ollut pitkään työvoimapula ja vaikeinta oli löytää terveydenhuollon erityisasiantuntijoita - eli esimerkiksi lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä –, teollisuustuotteiden kokoonpanijoita, suojelu- ja vartiointityöntekijöitä sekä avustavia keittiö- ja ruokatyöntekijöitä.

Koko maassa työttömiä työnhakijoita oli 416 873, eli 64 % enemmän (+162 697) kuin vuotta aiemmin. Kainuussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 13,5 %, eli 3,1 prosenttiyksikköä edellisvuotta enemmän, ja koko maassa 15,8 % (+6,1 prosenttiyksikköä).

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Seuraava työllisyyskatsaus (heinäkuu 2020) julkaistaan 25.8.2020 klo 8.00.

Lisätietoja:
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Yritys- ja työvoimapalvelut -yksikkö
Atte Laitinen, 0295 023 886
Sposti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
http://www.elykeskus.fi/kainuu

Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto
Tiina Veijola, 0295 039 116
Sposti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi