Navigointivalikko

Tiedotteet 2020

Tiedotearkistosta löydät tiedotteet, jotka on julkaistu 23.9.2020 mennessä. Tämän päivämäärän jälkeen ilmestyneet tiedotteet sekä yksittäiset alueelliset ELY-keskusten uutishuoneet listattuna löydät ELY-keskusten yhteiseltä uutishuoneelta STT Info -palvelusta.

Alueellista tietoa

Tiedotteet (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)

Työttömyyden kehityskuva Lapissa koko maata myönteisempi, mutta seutukunnittain ja kunnittain suuria eroja (Lappi)

Koronavirukseen liittyvien rajoitustoimenpiteiden purkamisen vaikutus näkyi selvästi työttömyyden vähenemisenä heinäkuussa. Lapissa oli heinäkuun lopussa 12 840 työtöntä, joista lomautettuja 2 170. Työttömiä oli 1 350 (10 %) vähemmän kuin kesäkuussa. Myös ero viime vuoden työttömien määrään on pienentynyt, mutta työttömiä oli edelleen 2 870 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyys on nyt laskenut lähes kolmen vuoden takaiselle vuoden 2017 vastaavan kuukauden tasolle.

Työttömät työnhakijat Lapissa kuukausittain vuosina 2014-2020

Työttömyys on viime kuukausina vähentynyt erityisesti lomautusten päättymisen myötä. Lomautettuja oli heinäkuun lopussa 1 160 vähemmän kuin kuukautta aiemmin. Vuodentakaiseen verrattuna lomautettujen määrä ja osuus työttömistä on kuitenkin edelleen poikkeuksellisen korkea. Lomautettuja oli heinäkuun lopussa lähes viisi kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Alueelliset erot työttömyyden kehityksessä huomattavia

Koronaepidemian rajoitustoimien vaikutusten voimakkuus vaihtelee elinkeinorakenteesta riippuen, mikä näkyy huomattavina alueellisina eroina työttömyydessä ELY-keskuksittain ja Lapissa seutukunnittain ja kunnittain.  Eroja on sekä työttömien osuudessa työvoimasta että työttömyyden kasvun voimakkuudessa verrattuna vuodentakaiseen.

Työttömien osuus työvoimasta oli heinäkuun lopussa Lapissa 15,8 % ja koko maassa 14,7 %. Työttömien osuus työvoimasta oli heinäkuussa alin Torniolaakson (12,6 %), Kemi-Tornion (14,4 %) ja Pohjois-Lapin (14,7 %) seutukunnissa. Korkein osuus oli Tunturi-Lapin 21,0 %. Torniolaaksossa työttömiä oli 11 %, mutta Tunturi-Lapissa 48 % ja Pohjois-Lapissa 41 % enemmän kuin viime vuoden heinäkuussa.

Myös Lapin kuntien välillä erot ovat huomattavia. Työttömien osuus työvoimasta oli heinäkuun lopussa alin Pellossa (10,7 %) ja korkein Pelkosenniemellä (24,8 %). Osuus alitti 15 % yhdeksässä Lapin kunnassa ja ylitti 20 % neljässä Lapin kunnassa. Pelkosenniemen lisäksi 20 % ylittyi Muoniossa, Kittilässä ja Kolarissa. Ranualla työttömiä oli jo vähemmän ja Pellossa ja Savukoskella lähes saman verran kuin viime vuoden heinäkuussa. Kittilässä ja Utsjoella työttömien määrä oli edelleen yli 60 % korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Työvoiman kysyntä edelleen viime vuotta vaisumpaa

Heinäkuussa työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoitettiin Lapissa lähes 1 300 avointa työpaikkaa. Työpaikkoja ilmoitettiin saman verran kuin kesäkuussa, mutta 870 (40 %) vähemmän kuin viime vuoden heinäkuussa. Heinäkuussa avoimeksi ilmoitetuista työpaikoista 1 130 (87 %) oli yrityksissä ja 110 kuntasektorilla. Työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi eniten palvelutyöntekijöille, myyjille, siivoojille, rakennustyöntekijöille sekä hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöille.

Työttömyyden väheneminen jatkunut elokuussa

Työttömyyden väheneminen on jatkunut Lapissa elokuussa. Viime viikon lopussa työttömien määrä alitti TE-toimiston asiakastietojärjestelmästä saatavan tilannetiedon mukaan 11 000. Työttömiä oli noin 10 920, joista lomautettuja 1 480.    

Lapin ELY-keskuksen heinäkuun 2020 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan selainversiona ja pdf-muodossa osoitteesta: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi/Lappi.aspx

 

Lisätietoja: Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:

Yksikön päällikkö, Satu Huikuri, 0295 037 049

Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Johtaja Tiina Keränen, 0295 039 636

 

Seuraava työllisyyskatsaus (elokuu 2020) julkaistaan 22.9.2020

Linkit:

Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi

Lapin ELY-keskuksen internetsivut

Työnvälitystilaston keskeiset tiedot (koko maa, ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain) Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannassa http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/ polkua Työmarkkinat / Työnvälitystilasto (TEM)