Navigointivalikko

Tiedotteet 2020

Tiedotearkistosta löydät tiedotteet, jotka on julkaistu 23.9.2020 mennessä. Tämän päivämäärän jälkeen ilmestyneet tiedotteet sekä yksittäiset alueelliset ELY-keskusten uutishuoneet listattuna löydät ELY-keskusten yhteiseltä uutishuoneelta STT Info -palvelusta.

Alueellista tietoa

Tiedotteet (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)

Yhdessä Etelä-Savon vesistöt kuntoon (Etelä-Savo)

Etelä-Savon kalatalousalueilla valmistellaan parhaillaan vesienhoidon yleissuunnitelmia, joiden avulla halutaan aktivoida vesistöjen kunnostus- ja hoitotöiden käynnistymistä alueilla. Suunnitelmissa nostetaan esiin kunnostusta tarvitsevia kohteita ja esitetään toimenpiteitä, joilla parannetaan vesien tilaa.

Kunnostusta tai selvitystä vaativaa kohdetta voi ehdottaa mukaan suunnitelmiin ymparisto.fi -sivuilta löytyvällä lomakkeella. Vesistöjen kunnostusta aktivoidaan myös rahoitusavustuksella, jonka seuraava haku käynnistyy syksyllä 2020.

Vesienhoidon yleissuunnitelmia on kevään aikana valmisteltu etäkokouksissa, joihin on osallistunut hyvin paikallisia ja alueellisia toimijoita. Työtä vetää Etelä-Savon ELY-keskus ja suunnitelmia laatimaan on valittu Eurofins Ahma Oy, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy ja Ramboll Finland Oy. Suunnitelmien laadinta on osa ympäristöministeriön käynnistämää vesiensuojelun tehostamisohjelmaa, jonka tavoitteena on vesien hyvä ja erinomainen tila.

Suunnitelmilta odotetaan konkretiaa

Suunnittelukokouksissa ovat nousseet esille muun muassa valuma-alueiden kuormituspaineet, muutokset vesistöissä sekä vaelluskalojen nousuesteet. Suunnitelmissa esitettäviltä, vapaaehtoisuuteen perustuvilta toimenpiteiltä toivotaan konkretiaa.

Konsultit ovat valmistelleet perustietoja, kuten esimerkiksi vesistöjen nykytilaa ja niihin kohdistuvia kuormituspaineita, jotka on esitelty suunnittelua ohjaaville työryhmille. Työryhmissä ovat olleet edustettuina mm. kalatalousalueet, kunnat sekä vesistöjen ja valuma-alueen omistajat ja toimijat.

Suunnitelmien tavoitteena on aktivoida kunnostus- ja hoitotöiden käynnistymistä ja turvata vesien hyvä ja erinomainen tila. Olennainen osa työtä on paikallisten ja alueellisten toimijoiden yhteistyön rakentaminen.

Ehdota vesistökunnostuskohdetta!                     

Etelä-Savo on tunnettu puhtaista vesistöistä, mutta maakunnasta löytyy myös heikommassa tilassa olevia vesistöjä ja lahtialueita, jotka kärsivät nuhraantumisesta. Yleisimpiä järvissä havaittavia ongelmia ovat mm. leväkukinnot, rehevöityminen ja särkikalojen yleistyminen. Kaikki kunnostustoimenpiteet vesistössä ja valuma-alueella edistävät tilatavoitteiden saavuttamista, ja pienelläkin hankkeella voi olla suuri paikallinen vaikutus.

Kunnostusta tai selvitystä vaativaa kohdetta voi ehdottaa mukaan yleissuunnitelmiin. Tämä onnistuu vastaamalla kyselyyn verkkolomakkeella  Lomake löytyy ymparisto.fi -verkkosivuilta osoitteesta ymparisto.fi > Vesi > Vesiensuojelu > Vesienhoidon suunnittelu ja yhteistyö > Vesienhoito ELY-keskuksissa > Etelä-Savo

Vesistökunnostushankkeisiin voi hakea avustusta, haku käynnistyy syksyllä

Vesienhoidon yleissuunnitelmissa tuodaan esiin vesistöjä, jotka kaipaavat kunnostamista ja esitetään toimenpiteitä, joilla parannetaan vesien tilaa. Jo ennen suunnitelmien valmistumista voi käynnistää oman kunnostushankkeen, jos kunnostustarve on selvillä.

Vesistökunnostushankkeisiin voi hakea vuosittain valtionavustusta ELY-keskuksista ja seuraava haku käynnistyy syksyllä. Avustusta myönnetään mm. vesistöissä tehtäviin toimenpiteisiin, kuten särkikalojen tehokalastukseen ja vesikasvien niittoon. Myös valuma-alueella tehtäviin toimenpiteisin, kuten kosteikkojen rakentamiseen tai kunnostuksiin liittyvien selvitysten ja suunnitelmien laatimiseen voi hakea avustusta. Valtion tuen osuus hankkeiden toteuttamisesta on yleisesti puolet, vaihdellen 20–70 prosentin välillä. Hankkeen toteuttajana voi toimia esimerkiksi kunnat, kalatalousalueet, osakaskunnat, vesiensuojeluyhdistykset tai muut yhdistykset.

Nyt kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja ottaa yhteyttä ELY-keskuksen asiantuntijoihin, jotta maakunnan vesistöt saadaan säilymään puhtaina tulevaisuudessakin!

Linkit:

Lisätietoja:

Vesistösuunnittelija Teemu Oittinen, Etelä-Savon ELY-keskus, teemu.oittinen(at)ely-keskus.fi, p. 029 502 4099