Navigointivalikko
Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uutiset 2017

Kainuun bioindikaattoriselvityksen mukaan maakunnan ilmanlaatu on Euroopan puhtaimpia (Kainuu)

Selvityshankkeessa tutkittiin kesällä 2015 Kainuun ilmanlaatua, ilmapäästöjen laskeumaa ja luontovaikutuksia. Käytössä olivat erilaiset bioindikaattorit, kuten mäntyjen neulaset, epifyyttijäkälät ja metsän pohjalla kasvavat sammalet.

ELY-keskus toteutti hankkeessa Kainuun maakunnan laajuisen jäkälä- ja metsien kuntokartoituksen sekä keräsi bioindikaattorinäytteitä. Päästöjä tutkittiin analysoimalla kerätyistä näytteistä mm. rikki- ja metallipitoisuuksia. Jäkäläkartoituksen avulla seurattiin ilman epäpuhtauksien vaikutuksia keskustaajamissa ja niiden ulkopuolella, sekä teollisuuden toimintojen läheisyydessä. Näytteenoton ja kartoituksen lisäksi selvityksessä hyödynnettiin myös muita selvityksiä ja bioindikaattoriseurantoja, sekä Luonnonvarakeskuksen tekemiä sammalten raskasmetalliselvityksiä ja Ilmatieteen laitoksen tekemiä tutkimuksia.

Ilmapäästöjen luontovaikutukset näkyvät luonnollisesti kuntien keskustaajamissa sekä teollisten toimintojen ympäristöissä. Raskasmetallipäästöjä saapuu jonkin verran myös kaukokulkeumana. Raskasmetallien kokonaispäästöt ilmaan ovat kuitenkin vähäisiä ja lähes kaikkien tutkittujen metallien pitoisuudet ovat suurimmassa osassa Kainuuta Euroopan matalimpia.

Selvityksen toteutti Kainuun ELY-keskus ja yhteistyötahoina toimivat Ilmatieteenlaitos sekä Luonnonvarakeskus. Hankkeen rahoitukseen osallistuivat Kajaani, Sotkamo, Kuhmo, Suomussalmi, Hyrynsalmi, Ristijärvi ja Puolanka sekä yrityksistä Terrafame Oy (entinen Talvivaara Sotkamo Oy) ja Mondo Minerals B.V. Branch Finland.

Kainuun bioindikaattoriselvitys on ilmestynyt Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten julkaisusarjassa Elinvoimaa alueelle 3/2017.


Lisätietoja:
Kainuun ELY-keskus
yksikön päällikkö Sari Myllyoja,  p. 0295 023 833


Alueellista tietoa