Navigointivalikko
Uutiset 2019

Järvillä sinilevä lisääntynyt hieman, merellä tilanne edelleen rauhallinen

Sisävesillä esiintyy sinilevää ajankohtaan nähden hieman keskimääräistä enemmän ja sinilevähavaintojen määrä on lisääntynyt viime viikosta. Eteläisimmän Suomen alueella on havaittu hieman sinilevää yhteensä 13 valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla. Runsaita tai erittäin runsaita sinilevien pintakukintoja ei ole kuitenkaan havaittu.

Suomen avomerialueilla ei ole havaittu sinileväkukintoja, mutta rannikolla on ollut yksittäisiä paikallisia sinileväesiintymiä. Vedessä saattaa edelleen esiintyä paikoin männyn siitepölyä, joka veden pinnalla näyttää erehdyttävästi sinilevältä.

"Tilanne on alkukesälle tavanomainen. Sääolosuhteet vaikuttavat suuresti sinilevien runsastumiseen, joten tyynellä säällä ja veden lämmetessä paikallinen sinileväkukinta voi kehittyä nopeastikin. Runsaimmin sinileviä esiintyy Itämerellä yleensä vasta heinä- ja elokuussa", muistuttaa tutkija Heidi Hällfors Suomen ympäristökeskuksesta.

Lue lisää:


Alueellista tietoa