Navigointivalikko
Uutiset 2019

Monimuotoisia kunnostustoimenpiteitä Alavuden Alavudenjärvellä (Etelä-Pohjanmaa)

Alavudenjärven ekologinen tila on hyvä, mutta tila on uhattuna, sillä järven ravinnepitoisuudet ovat olleet koholla. Siksi järvellä onkin toteutettu järven tilan parantamiseen kohdistuvia kunnostustoimenpiteitä jo toista vuotta Alavudenjärven ravinteet kiinni-maisema auki -hankkeessa. Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset tälle ja seuraavalle vuodelle ovat yhteensä 99 100 euroa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus avustaa kunnostustoimia 50 % kokonaiskustannuksista. Hankkeen projektipäällikkönä järvellä toimii Timo Rintala.

Vesikasvien niittolaite

Viime kesänä Alavudenjärvellä aloitettiin vesikasvien niittämistä rannoilta, että saataisiin parannettua veden virtausta ja järvimaisemaa rannoilta paremmin näkyviin. Tänä kesänä niittämistä on jatkettu. Maisemaa on tehty avoimemmaksi myös raivaamalla puustoa rannoilta. Lisäksi on haettu lupaa ruoppaukselle Aluehallintovirastolta ja kunnostustoimenpide odottaa AVI: n päätöstä.

Kuva vasemmalla: Vesikasvien niittolaite.

Lisäksi rakennettiin Pahajoen havainnekosteikko Alavudenjärven rannalle vuonna 2018 pidättämään pelloilta järveen tulevia ravinteita. Idea opiskelijatyönä tehdylle kosteikolle tuli Pro Agrialta ja se tehtiin Kosteikkomaailman ohjeiden mukaan. Valuma-alueelle on suunnitteilla myös lisää kosteikkoja. Pahajoen kosteikolle pääsee luontopolkua pitkin, jonne on lisäksi rakennettu kaarisilta joen yli.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on rahoittanut osan sillan rakennuskustannuksista. Luontopolun varrella on tänä kesänä pystytettyjä infotauluja kertomassa joista, järvistä ja kosteikoista. Infotaulut on toteutettu Pohjanmaan Vesi ja Ympäristö ry: n hallinnoimassa Kolmen VYYHTI-hankkeessa.

Pahajoen kosteikko

Kuva: Pahajoen kosteikko.

Kaarisilta luontopolulla, mikä vie Pahajoen mallikosteikolle

Kuva: Kaarisilta luontopolulla, mikä vie Pahajoen mallikosteikolle.

Alavudenjärvellä tehtiin myös hoitokalastusta talkooporukalla elokuun puolivälissä nuottaamalla ja sitä jatketaan syksymmällä kalojen ollessa enemmän parvissa. Hoitokalastusta aloitettiin jo viime kesänä hyvin tuloksin. Saaliiksi saatiin noin 7 500 kg vähempiarvoista kalaa, jota annettiin turkistarhoille eläinten ravinnoksi. Hoitokalastuksen avulla saadaan vähennettyä järven sisäistä ravinnekuormitusta.

Kuva: Hoitokalastusta nuottaamalla.

Järven tilaa seurataan säännöllisesti, esimerkiksi mittaamalla näkösyvyyttä. Tehdyillä toimenpiteillä on jo mahdollisesti ollut vaikutusta järven näkösyvyyteen, mutta siihen vaikuttaa myös muita tekijöitä. Timo Rintala kertoo: "Näkösyvyys on jo kasvanut viime vuodesta. Myös virkistyskäyttö järvellä on parantunut vesikasvillisuuden niiton jälkeen." Hanke jatkuu näillä näkymin ensi vuoden elokuun loppuun asti.

Lisätietoja:


Alueellista tietoa