Uutiset 2020

ELY-keskuksen valtakunnalliset avustukset ympäristökasvatushankkeille jaettu

Kolmetoista alueellisesti tai valtakunnallisesti merkittävää ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hanketta pääsee käyntiin eri puolilla maata Keski-Suomen ELY-keskuksen jakaman avustuksen turvin. Ympäristöministeriön hallinnonalalle kuuluvaa avustusrahaa oli jaossa ennätysmäärä, noin 300 000 euroa. Tarvetta onkin, sillä yhteensä avustusta haettiin 61 hankkeelle noin 1,6 miljoonan euron edestä.

Avustukset suunnattiin tänä vuonna erityisesti luonnon monimuotoisuutta edistäville ja aktiivista ilmastokansalaisuutta edistäville hankkeille. Näin pyritään edesauttamaan kiperien kestävän kehityksen kysymysten ratkaisemista; nämä aiheet olivat haasteiden kärkipäässä myös mm. hiljattain julkaistussa Suomen Agenda2030-maaraportissa.

Yleiset arviointikriteerit täyttäviä hanke-esityksiä oli hakemusten joukossa runsaasti. Rahoitettujen hankkeiden katsottiin vastaavan erityisen hyvin olemassa oleviin tarpeisiin ja niillä arvioitiin olevan potentiaalia laajamittaiseen vaikuttavuuteen.

Ilmastonmuutokseen liittyvissä, nuorille suunnatuissa hankkeissa on vahvasti mukana arjen valintojen lisäksi yhteisen vaikuttamisen näkökulma. Tämä on todettu tärkeäksi elementiksi ilmastokasvatuksessa ja se vastaa hyvin hakukierroksen painotusta aktiivisen ilmastokansalaisuuden tukemisesta.

Avustuksia myönnetään myös kolmelle hankkeelle, joissa pääpaino on menetelmien tai ympäristökasvatustoimijoiden yhteisten rakenteiden tai osaamisen kehittämisessä.  Nämä nostavat onnistuessaan ympäristökasvatuksen vaikuttavuutta laajasti.

Avustukset ovat ympäristöministeriön hallinnonalan harkinnanvaraisia valtionavustuksia ja ne ovat haettavissa seuraavan kerran syksyllä 2020.

Lue lisää


Päivitetty