Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

ELY-keskusten yrityspalvelut joustavasti ja tehostetusti yritysten tukena

ELY-keskusten yrityspalveluja eli yrityksen kehittämisavustusta, yritysten toimintaympäristön kehittämisavustusta, alueellista kuljetustukea ja yritysten kehittämispalveluja voi hakea normaalisti. Myös avustusten ja tukien myöntäminen ja maksaminen tapahtuvat normaaliin tapaan. 

Muutoksia yritysten kehittämishankkeiden toteuttamisaikaan ja sisältöön joustavasti

ELY-keskus suhtautuu myönteisesti käynnissä olevien yrityksen kehittämisavustuksella rahoitettujen hankkeiden toteuttamisaikaan ja sisältöön liittyviin muutoksiin. Tällaisessa tilanteessa ota ensin yhteyttä ELY–keskukseen tarkempien ohjeiden saamiseksi.

Esimerkiksi kehittämishankkeen peruuntuneen matkan kustannukset ovat hyväksyttäviä siltä osin, kun korvausta ei muualta voi hakea tai matkaa ei voida siirtää. Samoin hyväksyttäviä ovat erilaisten peruutettujen tilaisuuksien osallistumismaksut, jos ne jäävät rahoituksen saajan lopulliseksi kustannukseksi.

Maksatuksia nopeammassa aikataulussa

Tarvittaessa yritykset voivat hakea yrityksen kehittämisavustuksen maksatusta nopeammassa aikataulussa ja useammassa erässä. Mahdollisten muutosten osalta ole ensin yhteydessä ELY–keskukseen sopiaksesi menettelystä.

Yritysten kehittämispalveluiden toteutuksessa joustoa etäyhteyksien käytössä

Palveluntuottaja ja yritysasiakas voivat sopia etäyhteyksien käytöstä Analyysi- ja Konsultointi-palvelujen toteutuksessa. Tämä koskee sekä jo tehtyjä, käynnissä olevia tilauksia että tulevia tilauksia ajalla 13.3.2020-14.4.2020. Jos etäyhteyksien käyttö ei ole mahdollista tilauksen sisällön tai muiden syiden vuoksi, ELY-keskukset suhtautuvat myönteisesti jatkoaikahakemuksiin.

Yrityspalvelut pk-yritysten tukena joustavasti ja tehostetusti

ELY-keskusten yritysten kehittämisavustuksella voidaan tukea monipuolisesti pk-yritysten kehittämistarpeita ml. investoinnit. Talous- tai markkinatilanteiden muuttuessa pk- yrityksiä voidaan tukea esimerkiksi liiketoiminnan kehittämisessä tai uudistamisessa sekä tuotannon uudelleen suuntaamisen edellyttämissä kehittämistoimenpiteissä.

Yritysten kehittämispalvelut soveltuvat moniin tilanteisiin, mutta nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen soveltuu erityisesti kasvun ja uudistamisen sekä tuottavuuden ja talouden teemojen mukainen konsultointi. Kasvun ja uudistamisen konsultoinnin yhtenä kohderyhmänä ovat yritykset, jotka ovat murros- tai muutostilanteessa, ja tarvitsevat apua toimintasuunnitelman laatimiseen. Tuottavuuden ja talouden konsultoinnista saa puolestaan apua talouden strategiseen suunnitteluun.

Lisämäärärahoja ELY-keskusten yrityspalveluihin koronaviruksen aiheuttamien vaikutusten hallintaan ja ehkäisyyn

Tähän liittyvää tukea valmistellaan parhaillaan ja tarkoitus ottaa käyttöön niin pian kuin mahdollista. Tästä informoidaan tarkemmin myöhemmin.

Palvelemme sähköisesti

Jos sinulla on kysyttävää kehittämishankkeeseesi tarvittavista muutoksista, otathan yhteyttä sähköisesti.

Voit hakea muutosta hankkeeseesi asiointipalvelussa