Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Korona-ajan koulutukset suosittuja – palautteet huikeita! (Pirkanmaa)

Pirkanmaan ELY-keskus ja TE-toimisto rakensivat kevään koronakriisin yhteyteen uudenlaisia verkkokoulutuksia työmahdollisuudet väliaikaisesti menettäneille yrityksille ja lomautetuille. Yksin- ja pienyrittäjät muodostivat uuden kohderyhmän, joka normaalioloissa jää paitsi heille tärkeästäkin koulutuksesta.

Koulutusten sisällöiksi valikoitui ajan hengen ja tarpeen mukaisesti digitaaliseen markkinointiin ja liiketoiminnan digitalisointiin ja verkostoitumisen hyötyihin liittyviä aihioita. Lomautetuille tarjottiin kurkistusta sote-alalle, uuden työuran punnitsemiseksi, ravintola-alan henkilöstölle kasvis- ja erityisruokavalioihin ja kannattavan ja taloudellisen liiketoiminnan perusteita.

Ulkomaalaistaustaiset korkeakoulutetut työnhakijat tulevat kesän aikana tekemään ns. ilmiöpohjaisia työpajoja kiertotalouteen, datan hyödyntämiseen, tulevaisuuden turismiin, etäelämän vaikutuksiin ja huipputeknologian hyödyntämiseen liittyen. Teemoista talentit tekevät esityksiä, joista alueen yritykset voisivat olla kiinnostuneita. Yhteistoiminnan ja rekrytointien mahdollistamiseksi kehitysprosessista kiinnostuneet yritykset voivat olla yhteydessä koulutuskokonaisuutta koordinoivaan Demola Globaliin, Heini-Marja Rintaniemi, heikku(at)demola.net, puh. 050 0582 7401.  

Pilottikoulutusten tavoitteeksi asetettiin rohkeasti jo valmistautuminen kriisin jälkeisen "jälleenrakennuskauden" haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Koulutuksiin hakeutui liki 250 henkilöä ja koulutuksiin valittiin 140 henkilöä. Aloittajien määrää jouduttiin rajoittamaan verkkokoulutukselle asetun korkean teknisen laatutason varmistamiseksi. Tavoitteena oli saada mahdollisimman vuorovaikutteinen osallistumiskokemus.

Vuorovaikutteisuudessa onkin onnistuttu, sillä opiskelijoiden palautteissa toistuvat eri variaatioin seuraavat kommentit:

  • "koulutus hienosti osallisti meitä"
  • "ryhmäkeskustelut  toivat paljon lisää perspektiiviä"
  • Käytännönläheisyys, esimerkkitapaukset ja tarinat kiehtoivat osallistujia.
  • Hyvin usein opiskelijat innoittuivat antamaan opettajista miltei ylisanoja: "Itsevarma ja luonteva puhe sai hymyn huulille useasti ilman vitsejä", "inspiroiva puhuja ja pedagogisetkin valmiudet erinomaiset" jne.

Olemme saaneet myös uusia kehittämisideoita ja huomioita, miten prosessi voisi olla vieläkin parempi. Pirkanmaan TE-toimiston asiantuntija Jyrki Pietilä tiivistää palautteen: "Huikeita arvioita!"

Kokemus on nyt osoittanut, että yksin- ja pienyrittäjillä on erityisen paljon kiinnostusta osallistua itsensä ja yrityksen kehittämiseen, kunhan osallistumisympäristö on mielekäs.

Korona-aika on antanut verkkokoulutuksen kehittämiselle uutta vauhtia, joka muutoin olisi odottanut aikaansa perinteisten menetelmien takana. Voi puhua jopa opetusdidaktisista "tiikerin loikista", jotka ovat saaneet voimansa verkkokoulutuksen kehittämisestä. Tekoäly esiasteessaan on jo nyt arkipäivää, virtuaalitodellisuuden käyttö nostaa jo päätään.

"Tulemme edelleen analysoimaan kokemuksia, tutkimaan koulutusten vaikuttavuutta ja tekemään niistä johtopäätöksiä. Koulutuksen alalla muutoksen myötäiset tuulet tulevat jatkumaan", uskoo koulutusasiantuntija Urpo Salkoaho Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Opiskelija tietokoneen ääressä.