Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Valtakunnallinen leväkatsaus 6.8.2020: Merialueilla vallitsee tyypillinen loppukesän sinilevätilanne, järvillä yhä tavanomaista vähemmän levää

Elokuun ensimmäisellä viikolla sinilevätilanne on merialueilla ajankohtaan nähden tyypillinen. Valtakunnallisessa leväseurannassa sinilevähavaintoja on tehty erityisesti lounaissaaristossa, Selkämeren ja Merenkurkun rannikoilla sekä pääkaupunkiseudulla. Järvillä levää on havaittu edeltävien viikkojen tapaan keskimääräistä vähemmän. Ainoastaan Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon alueella sisävesien sinilevätilanne on ajankohtaan nähden tyypillinen. Monin paikoin vallinnut epävakainen sää on ehkäissyt sinilevän pintakukintojen syntymistä, mutta veteen sekoittuneet levämassat voivat tuulen tyyntyessä nousta pintaan uudelleen.

Merialueen sinilevätilanne on edelleen ajankohtaan nähden tyypillinen. Satelliittikuvissa on havaittu sinilevien pintakukintaa Selkämeren ja läntisen Suomenlahden avomerialueilla. Muualla Selkämerellä ja Suomenlahdella levää on myös runsaasti veteen sekoittuneena.

Järvillä sinileväesiintymät ovat edelleen hieman vähentyneet edellisiin viikkoihin verrattuna. Runsaita sinilevien pintaesiintymiä havaittiin ainoastaan neljällä havaintopaikalla, eikä erittäin runsaita havaintoja tehty yhdelläkään järvellä. Hieman sinilevää havaittiin 28:lla valtakunnallisella havaintopaikalla.

Lue lisää

Valtakunnallinen leväkatsaus 6.8.2020: Merialueilla vallitsee tyypillinen loppukesän sinilevätilanne, järvillä yhä tavanomaista vähemmän levää, Suomen ympäristökeskuksen tiedote 30.7.2020

Ajantasainen levä- ja vesitilanne (vesi.fi)

Vastaa vesi.fi:n kyselyyn verkkopalveluidensa vaikuttavuudesta (surveymonkey.com)