Saimaan uhanalaiset lohikalat
Tietoa lajeista, kantojen hoidosta ja kestävästä kalastuksesta
- ELY-keskus
- Saimaan uhanalaiset lohikalat
- Harjus
- Harjuksen viljely ja istutukset
Harjuksen viljely ja istutukset
- Ajankohtaista
- Usein kysytyt kysymykset
- Järvilohen tulosmittaristo
- Järvilohi
- Järvilohen historia ja nykytila
- Järvilohen elinkierto
- Järvilohen tuntomerkit
- Järvilohen avainalueet
- Järvilohen viljely ja istutukset
- Järvilohen suojelu
- Järvitaimen
- Järvitaimenen historia ja nykytila
- Järvitaimenen tuntomerkit
- Järvitaimenen elinkierto
- Järvitaimenen avainalueet
- Järvitaimenen viljely ja istutukset
- Järvitaimenen suojelu
- Saimaannieriä
- Saimaannieriän historia ja nykytila
- Saimaannieriän elinkierto ja tuntomerkit
- Saimaannieriän avainalueet
- Saimaannieriän viljely ja istutukset
- Saimaannieriän suojelu
- Harjus
- Harjuksen historia ja nykytila
- Harjuksen elinkierto
- Harjuksen avainalueet
- Harjuksen viljely ja istutukset
- Harjuksen suojelu
- Kantojen hoito ja hankkeet
- Hanke-esimerkkejä
- Kestävä kalastus
- Yhteystiedot
Harjuksen viljely
Harjuskantojen hoidon tulee pohjautua luonnollisen elinkierron mahdollistamiseen ja kalastuksen ohjaamiseen. Viljely- ja istutustoiminta on viimeinen vaihtoehto, jota tulee harkita tarkkaan.
Vastuu uhanalaisten harjuskantojen hoidosta ja suojelusta, ja siten myös tarvittavan istukastuotannon järjestämisestä, on ensisijaisesti viranomaisilla. Luonnonvarakeskus on luopunut kaikkien Vuoksen vesistöalueen harjuskantojen ylläpidosta.
On todennäköistä, että uusia emokalastoja ei olla perustamassa lähitulevaisuudessa. Uusien emokalastojen perustamisen suhteen tulee käyttää suurta harkintaa, sillä asiantuntijoiden mukaan heikentyneiden harjuskantojen lisääntymistä pitäisi häiritä mahdollisimman vähän esimerkiksi emokalapyynneillä.
Harjus on haastava viljeltävä, sillä sen biologia ja etenkin viljelybiologia on huonosti tunnettu. Viljelyn epävarmuudesta johtuen kalankasvattajat eivät ole olleet erityisen halukkaita viljelemään harjusta. Vuosittainen kysyntä poikasille on ollut suurempaa kuin poikasten tuotto.
Harjuksen viljelyssä on käytetty sekä luonnonravintoviljelyä että laitosviljelyä. Luonnonravintoviljelyssä vastakuoriutuneet harjuksenpoikaset siirretään alkukesällä kalanviljelylaitoksesta luonnonravintolammikoihin kasvamaan. Mäti, josta vastakuoriutuneet poikaset ovat saaneet alkunsa, on peräisin kalanviljelylaitoksilta tai luonnosta lypsetyistä kaloista. Näin ollen poikasten kuoriutumista edeltävät vaiheet (esim. mädin lypsy, hedelmöitys ja haudonta) ovat kuitenkin tapahtuneet suurimmaksi osaksi kalanviljelylaitoksilla. Poikasten kuolleisuus on suurta, keskimäärin vain 20–30 % poikasista selviää kesänvanhaksi asti.
Lähteet
- Sundell, P. 2002: Harjusistukkaiden luonnonravintoviljelyn kehittäminen. Yhteenveto tutkimuksista vuosilta 1997-1999. Jyväskylän yliopiston ympäristöntutkimus-keskus.Tiedonantoja 154: 56s. + liite.
- Makkonen J. & Pursiainen M. 2004: Harjuksen mädintuotannossa ongelmia kalanviljelylaitoksilla. RKTL. Kala- ja riistaraportteja 301: 30s.
- Vuoksen vesistöalueen harjustoimikunta, Korhonen Juuso ja Valkonen Niilo: Vuoksen vesistöalueen harjuskantojen toimenpideohjelma. Pohjois-Savon ELY-keskus 62/2021.
Harjuksen istutukset
Istutukset ja emokalaviljely olivat pitkään merkittävin harjuskantojen toimenpide. Harjusistutuksiin liittyy monenlaisia ongelmia, esim. harjuskantojen geneetiikkaan sekä istutusten ekologisiin ja taloudellisiin riskeihin. Harjusten istuttamisesta vieraalla kannalla tulisi pidättäytyä. On syytä muistaa, että vieraan kalalajin tai -kannan istuttaminen edellyttää aina ELY-keskuksen myöntämän luvan (kalastuslaki 76 §).
Harjuksia on istutettu pääasiassa 1-kesäisinä poikasistukkaina (eli alkusyksyllä, noin muutaman kuukauden kuluttua kuoriutumisesta). Sen sijaan vastakuoriutuneita, vuoden ikäisiä ja vuotta vanhempia poikasia on istutettu huomattavasti vähemmän. Vastakuoriutuneiden poikasistukkaiden tuotto on epävarmaa. Tutkimuksissa on huomattu kookkaampien istukkaiden selviävän luonnonoloissa pienikokoisia paremmin.
On tärkeää, että istutukset tehdään alueille, joissa olosuhteet ovat otolliset poikasten selviämisen kannalta. Istutuksiin soveltuvia alueita ovat esimerkiksi harjuksen luontaiset lisääntymisalueet.
Istukkaiden huonosta saatavuudesta johtuen, harjusistutuksia tehdään Saimaalla enää Puruvesi-Pihlajavesi -alueelle. Muun Saimaan ja Pielisen harjusistutukset jouduttiin lopettamaan emokalastojen lopettamisen yhteydessä (Etelä-Saimaa 2009; Pielinen 2010). Etelä-Saimaan ja Pielisen harjuskannat ovat tällä hetkellä täysin luontaisen lisääntymisen varassa. Luonnonvarakeskuksella ei tiettävästi ole Vuoksen kantoja olevia harjuksen emokalastoja.
Lähteet
- Sundell P. 1997: Etelä-Saimaan harjusprojekti. Toiminta ja tutkimukset vuonna 1996. Jyväskylän yliopisto, Ympäristöntutkimuskeskus. Tutkimusraportti 99/1997: 1-10, +liitteet.
- Sundell P. 2008: Etelä-Saimaan harjuskannan tila ja tulevaisuus. Jyväskylän yliopisto, Ympäristöntutkimuskeskus. Tutkimusraportti 150/2008: 1-25, +liitteet.
- Vuoksen vesistöalueen harjustoimikunta, Korhonen Juuso ja Valkonen Niilo: Vuoksen vesistöalueen harjuskantojen toimenpideohjelma. Pohjois-Savon ELY-keskus 62/2021.
Päivitetty: 13.12.2021