Verkkokalastus

Verkkokalastuksen suurimpia ongelmia on alamittaisten tai rauhoitettujen kalojen jääminen pyydyksiin

Verkkokalastus on perinteinen pyyntimuoto Suomessa. Menneinä vuosikymmeninä verkkokalastuksen määrä oli pyyntiteholtaan moninkertaista nykyiseen määrään verrattuna. Erityisesti petokaloja kalastettiin aivan liian pienikokoisena. Vuosien saatossa verkkokalastuksen suosio on hiipunut merkittävästi, mutta sillä voi olla edelleen suuri vaikutus uhanalaisiin lohipetokaloihin. Siitä huolimatta, että yleensä verkkokalastuksella ei tavoitella lohikalojen (järvilohi, järvitaimen, saimaannieriä tai harjus) saamista.  Lohikalat käyvät yleensä pyydykseen satunnaisesti sivusaaliina.

Vuodesta 2016 alkaen rasvaevälliset järvilohet ja -taimenet ovat kokonaan rauhoitettuja ja ne tulee vapauttaa koosta riippumatta. Lisäksi, järvilohen keskeisillä elinalueilla (Saimaan pääallas ja Pielinen) myös eväleikattu järvilohi on rauhoitettu 1.6. - 31.8 välisen ajan.

Verkkokalastuksen suurimpia ongelmia on alamittaisten tai rauhoitettujen kalojen jääminen pyydyksiin. Verkkoon jäätyään kalat yleensä kuolevat nopeasti, jolloin alamittaiset tai rauhoitetut kalat on palautettava (KalL 58 §) kuolleina takaisin vesistöön. Alamittaisten kalojen suojelemiseksi verkkokalastuksessa tulisikin siirtyä suurempiin solmuväleihin. Myös verkkojen sijoittamisella vesistössä ja pyyntiajankohdilla voidaan vaikuttaa saalislajeihin.

Koska verkkoon jääneiden kalojen vapauttaminen elävänä on vaikeaa, tulee verkkokalastusta säädellä nykyistä voimakkaammin tärkeimmillä lohikalojen vaellusalueilla ja kalastajien mainituilla alueilla tulee olla erityisen huolellisia välttääkseen ei-toivottujen lajien käymisen verkkoon.

Verkkokalastuskiellot kapeilla salmialueilla ja verkkomäärien rajoittaminen tiettyinä ajankohtina ovat tärkeitä toimenpiteitä vaeltavien järvilohien ja -taimenien kannalta.

Paikkauskollisina kaloina saimaannieriä ja harjus sen sijaan tarvitsevat rauhoitusalueita, joissa verkkokalastus on kielletty tai muutoin tarkoin säädelty ympäri vuoden.

Kalastuksessa tulisi siirtyä entistä enemmän pyydyksiin, joista kalat voidaan tarvittaessa vapauttaa vahingoittumattomina. Katiska ja rysä ovat hyviä esimerkkejä tällaisista pyyntivälineistä.

Lisätietoa kestävästä ja vastuullisesta verkkokalastuksesta

• Suomen vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestö (vapaa-ajankalastaja.fi)

Verkkojen määrää on syytä pohtia

Ainoastaan kaupallisilla kalastajilla on oikeus käyttää leveysasteen 67´00´N eteläpuolella verkkoja, joiden yhteenlaskettu pituus on pyynti- tai venekuntaa kohden enemmän kuin 240 metriä.

Vapaa-ajankalastajan tulisikin pyytää kaloja vain omiin tarpeisiin. Usein jo muutama verkko riittää takaamaan tarvittavan saaliin. Kalastusalueissa ja osakaskunnissa voidaan keskustella, kuinka paljon yksiköitä halutaan yhdelle vapaa-ajankalastajalle myöntää.

Rauhoitusalueet

Yleisten verkkokalastusrajoitusten lisäksi uhnalaiset lohikalat tarvitsevat lajikohtaisia alueellisia ja ajoittaisia rauhoitusalueita. Vaelluskalavesistöön kuuluvassa joessa kalastus verkolla on kielletty elokuun 15 päivästä marraskuun 30 päivään (VNA 1360/2015, ns. kalastusasetus, 12 §).

Verkkokalastuksen kieltäminen kokonaan ei ole aina välttämätöntä. Hyvä lisä harjusalueiden täysrauhoitukselle (rauhoitettu huhtikuun 1 päivästä toukokuun 31 päivään) on solmuväliltään alle 55 mm verkkojen käyttökielto 100 m lähempänä rantaa (sekä karikoilla ja matalikoilla) kutuajan läheisyydessä.

Saimaannieriän tärkeimmillä elinalueilla (syvännealueet, lisääntymisalueet) kalastusta on rajoitettu jopa ympärivuotisesti. Nieriä on rauhoitettu kokonaan Kuolimossa ja Saimaassa Puumalansalmen ja Vuoksenniskan välisellä alueella, lisäksi muualla Vuoksen vesistössä syyskuun 1 päivästä marraskuun 30 päivään (VNA 1360/2015, ns. kalastusasetus, 1 §).

Järvilohen ja -taimenen päävaellusreiteillä verkkokalastusta tulisi rajoittaa vaelluksen etenemisen mukaisesti. Saimaan alueen norpparajoitukset turvaavat osaltaan smolttien (vaelluspoikanen) keväisen vaelluksen, mutta osa vaellusreitistä on vielä verkkokalastuksen piirissä.

Rasvaevätön järvilohi on rauhoitettu kesäkuun 1 päivästä elokuun 31 päivään keskeisellä vaellusreitillä Vuoksen vesistössä. Vapaa-ajan kalastuksessa Vuoksen vesistöalueella on sallittua enintään yhden rasvaeväleikatun järvilohen saaliiksi ottaminen kalastaa ja vuorokautta kohti (VNA 1360/2015, ns. kalastusasetus, 1 §).

Verkkokalastusta on syytä rajoittaa nykyistä voimakkaammin myös loppukesästä ja alkusyksystä lohikalojen kutuvaelluksen aikaan. Etenkin vaeallusreitin salmialueet ja kapeikot tulisi rauhoittaa kalastukselta.

Verkkojen solmuväleillä on merkitystä

Verkkokalastuksessa saaliiksi jäävien kalojen kokoon voidaan vaikuttaa säätelemällä verkkojen solmuväliä. Lisäksi järvilohen vaellusalueella Vuoksen vesistössä pitäisi luopua kokonaan 0-3 metrin pintaverkkopyynnistä 10 metriä syvemmillä selkäalueilla.

Järvilohen ja -taimenen syönnösalueilla tulisi välivesi- ja kohoverkkokalastuksessa (pinta- ja välivesipyynti) solmuväliksi asettaa vähintään 80 mm (pl. muikkuverkot). Tätä pienemmät solmuvälit pyytävät alle 60 cm mittaisia lohikaloja. Eräillä Saimaan kalatalousalueilla tällainen päätös on jo tehty.

Myös pohjaverkoilla (esim. kuhaverkot) kalastettaessa saadaan sivusaaliina alamittaisia lohikaloja. Pohjaan laskettavien verkkojen suositeltava solmuväli on vähintään 60 mm.

Nostamalla verkkojen yleinen solmuväli 60 mm:iin voidaan välttää kaikkein pienimpien alamittaisten lohikalojen ja kuhien (<45 cm) jääminen saaliiksi. Tämä toki vaikuttaa esim. ahvenen ja siian kalastukseen, mutta näitä lajeja voidaan pyytää hyvin myös aktiivivälineillä. 

Solmuvälin nostamisella on todettu olevan positiivinen vaikutus myös kuhasaaliisiin, sekä kalojen keskikokoon.

Pyydysten merkitseminen vesiliikennealueilla

Pyydys vähintään 1,5, syvyydessä

Kiinteät ja seisovat pyydykset tulee varustaa vesiliikenteen käyttämillä vesialueilla vähintään 1,2 m vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan lippusalkoon kiinnitetyllä vähintään 20 cm korkealla ja leveällä neliön muotoisella lipulla. Lippusalko on varustettava kaikkiin sivusuuntiin
näkyvällä vähintään 2 cm korkealla heijastimella.
 

Pyydys 1,5m pinnasta tai lähempänä

Jos pyydys on asetettu vesialueelle siten, että pyydys tai jokin sen osa ulottuu 1,5 m lähemmäs vedenpintaa (pinnan läheisyyteen asetettu pyydys), lippusalkoon on kiinnitettävä kaksi päällekkäistä, vähintään 20 cm korkeaa ja leveää neliön muotoista lippua. Jos pinnan läheisyyteen asetetun pyydyksen pituus ylittää 120 m, sen suunta on osoitettava käyttämällä vähintään 15 cm vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaa kohoa jokaista alkavaa 120 m kohden. 

Pyydysten merkitseminen alueilla, joilla ei ole vesiliikennettä

Vesialueilla, joilla vesiliikenne on satunnaista tai pyydykset eivät haittaa vesiliikennettä tai vesistön muuta käyttöä, kiinteät ja seisovat pyydykset tulee varustaa vähintään 15 cm vedenpinnan yläpuolelle ulottuvalla koholla tai vähintään 40 cm vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan lippusalkoon kiinnitetyllä lipulla, jonka lyhyimmän sivun pituus on vähintään 15 cm.

Muut säädökset

• Jäältä kalastettaessa pyydys ja kalastamista varten tehdyt, halkaisijaltaan yli 40 cm avannot on merkittävä vähintään 1,2 m jään pinnasta ulottuvalla merkkisalolla, joka ei ole väriltään valkoinen. Merkkisalko on varustettava kaikkiin suuntiin näkyvällä vähintään 2 cm korkealla heijastimella.
• Yli 10 metriä pitkät pyydykset on merkittävä molemmista päistä. 
• Rapumerta voidaan merkitä vähintään 5 cm vedenpinnan yläpuolelle ulottuvalla koholla.
• Pyydysten merkintään käytettävät kohot ja lippusalot pyydykseen yhdistävien köysien on oltava uppoavia tai varustettu painoin. Merkintään käytettävät kohot eivät saa olla läpinäkyvää materiaalia.
• Pyydyksen asettajan nimi- ja yhteystiedot sekä kalastusoikeuden osoittava merkki tulee kiinnittää pyydyksen uloimman pään kohon, lippusalon tai merkkisalon yhteyteen.