Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Puijo Summit 9.5. – Yhteisellä polulla tulevaisuuteen

Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta Kuopiossa järjestettiin järjestyksessään toinen Puijo Summit. Tapahtumassa haluttiin herättää keskustelua ilmasto- ja ympäristöturvallisuudesta sekä hyvinvoinnin edistämisestä Pohjois-Savossa. Tämän vuoden teemana oli Luonnon kantokyky murenee. Tapahtuman järjestäjät laativat yhdessä julkilausuman, joka rakentuu visiosta ihmisen ja luonnon yhteisestä polusta, nykytilan haasteiden kuvauksesta ja toimenpiteistä, joilla haasteet ratkaistaan.

Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion kaupunki, Pohjois-Savon ELY-keskus, Pohjois-Savon liitto ja Europe Direct Kuopio järjestivät 9.5.2023 yhteistyössä Puijo Summit -tapahtuman Kuopion kaupungintalolla. Puijo Summit tarttuu luontokatoon eli luonnon monimuotoisuuden ja elonkirjon heikentymiseen tarkastelemalla kaupunki-luontosuhteen muutosta. Summitin tavoitteena on nostaa esiin keskustelua ilmasto- ja ympäristöturvallisuudesta sekä hyvinvoinnin edistämisestä.

Tapahtuman järjestäjät laativat yhdessä julkilausuman, joka rakentuu visiosta ihmisen ja luonnon yhteisestä polusta, nykytilan haasteiden kuvauksesta ja toimenpiteistä, joilla haasteet ratkaistaan. Julkilausumaa päivitetään vuosittain Puijo Summitissa.

Puijo Summitin julkilausuma 16.5.2023

Maapallo
 
POLKU TULEVAISUUTEEN

Tämä maapallo, maa ja maakunta tarvitsevat enemmän kokonaiskestävyyteen perustuvaa sivistystä. Pohjois-Savossa tahdomme hidastaa luontokatoa ja sopeutua ilmastonmuutokseen edistämällä luonnon monimuotoisuutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.

NYKYTILA

Planeettamme biodiversiteetti vähenee hälyttävällä vauhdilla. Siksi sen luontopääomaa on suojeltava ajattelemalla globaalisti mutta toimimalla paikallisesti. Käynnissä oleva ekologinen sekasorto luo ennennäkemättömiä haasteita ihmiselle. Nykyiset käyttäytymis- ja kulutustottumukset ovat kestämättömiä. Meidän on opittava luopumaan ja kohtuullistamaan. On tyydyttävä vähempään.

MITEN SAAMME MUUTOKSET AIKAAN

Suunnitteluosallisuuden ohella on tärkeää vahvistaa toimintaosallisuutta. Asukkaat tulee nähdä omaan ympäristöönsä vaikuttavina aktiivisina toimijoina. Jatkuvaa vuorovaikutusta tulee vahvistaa. Kaikki ikäryhmät on otettava mukaan. Luonnon monimuotoisuutta ei saa ajatella pelkästään ihmisten tarpeiden kannalta. Luonnolla on itseisarvo.  

TOIMENPITEET

Luontokato on maailmanlaajuinen ilmiö, mutta toimenpiteet ja ratkaisut sen torjumiseksi ovat paikallisia. Ekologinen turvallisuus on otettava huomioon kaikessa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Parhaiten tämä onnistuu silloin, kun toimijat sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin ja valitsevat yhdessä sopivimmat toimenpiteet. Vaikuttavaan, systemaattiseen ja pitkäjänteiseen toimintaan tarvitaan luottamuksellista yhteistyötä ja tiedonkulkua. Luonto on tuotava takaisin osaksi elämäämme luontoyhteyttä rikastamalla. Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi meidän on omaksuttava kunnianhimoisempi suhtautuminen ennallistamiseen. On ymmärrettävä, että vihreä siirtymä on talouskehityksen megatrendi. Luontokadon torjuntaa ei ratkaista yksin suojelulla, vaan mukaan tarvitaan myös markkinatalouden keinoja.  

PUIJO SUMMIT

Puijo Summit on vuosittain toukokuussa järjestettävä tapahtuma, joka haluaa herättää keskustelua ilmasto- ja ympäristöturvallisuudesta sekä hyvinvoinnin edistämisestä Pohjois-Savossa. Tämä tapahtuman järjestäjien yhdessä laatima julkilausuma rakentuu visiosta ihmisen ja luonnon yhteisestä polusta, nykytilan haasteiden kuvauksesta ja toimenpiteistä, joilla haasteet ratkaistaan. Julkilausumaa päivitetään vuosittain Puijo Summitissa.

Yhteisellä polulla ovat Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion kaupunki, Pohjois-Savon ELY-keskus, Pohjois-Savon liitto ja Europe Direct Kuopio.

Kuvia tapahtumasta 9.5.2023

EU-komissaari Jutta Urpilainen avasi Eurooppa-päivän Puijo Summit -tilaisuuden kertomalla Euroopan unionin toimenpiteistä vihreän siirtymän edistämiseksi. Kuva: Vicente Serra/Kuopion kaupunki.

Tilaisuudessa pidettiin teemakeskusteluita, joista yksi käsitteli ilmastonmuutokseen sopeutumista ja luonnon monimuotoisuutta Pohjois-Savossa. Teemakeskustelun järjesti Pohjois-Savon ELY-keskus. Kuva: Vicente Serra/Kuopion kaupunki.

Lisätietoja:

Puijosummit.fi